Joulun ohella juhannus on lempijuhlani. Molempien kokemiseen liittyy aina vähintään mielessä, ja usein myös käytännössä, perinteet joita molemmat merkkipäivät ovat ihanasti tulvillaan. Näin juhannuksen alla palasin taas niistä lueskelemaan.
Juhannus, joka on vanha ääntämismuoto Johannes-nimestä, eli lounaissuomalaisittain mittumaarja tai mettumaari - keskikesä - on vanhastaan ollut kukkien ja tuoreiden lehvien juhla.
Kautta maan on ollut ja on edelleen monin paikoin tapana pystyttää koivuja porraspäähän kahta puolta ulko-ovea. Länsi- ja Pohjois-Suomessa on tehty pihalle nuorista koivuista myös erityisiä lehtimajoja eli tarhoja. Eräässä vanhassa Luvialta saadussa muistiinpanossa sanotaan: "Talo kaunistetaan lehtimajoilla ja kukkaisseppeleillä, kahvi juodaan lehtimajoissa ja ollaan iloisia suven suloisuudesta, nuoret ja vanhat kiittävät Jumalaa hänen hyvyydestään."
Huoneiden lattioille on ripoteltu lehtiä, tavallisimmin lujia ja raikkaita haavan- ja pihlajanlehtiä, jotka saivat avaran pirtin puhtaaksi pestyn, puunvalkoisen lattian tuntumaan värikkäältä matolta, josta nousee kesän parhaan kasvukylläisyyden väkevä aromi sekoittuen lattian puhtauden ja ikkunasta tulvivan ulkoilman raikkauden henkeen.
Merkittävin juhannusaattoillan tapaus on koko Itä- ja Pohjois-Suomessa ollut kokon polttaminen. --- Monella kylällä oli vakituinen kokkokallio, -aho tai -mäki, jonne kokkotarpeet tuotiin jo päiviä ennen. Karjalan kannaksella, jossa rakennettiin kirkontornimaisia kokkoja, rakennustyöt aloitettiin jo pari viikkoa aikaisemmin. Polttamisesta siellä muodostui suuri kansanjuhla lauluineen ja tansseineen. Tukiriukujen palamisesta katsottiin kylän tyttöjen naimisiinpääsymahdollisuuksia. Jos riukuja jäi puoleksi palaneina pystyyn, jäi kylään vanhojapiikoja. Savossakin yksityisen talon kokolla seurattiin napapuun kohtaloa talon tyttären kohtalona. Jos se paloi ja kaatui, häät tuli.
Juhannus oli muutenkin lemmentaikojen yö. Kokolta palatessa naimakuntoiset ja -haluiset tytöt vierittelivät itseään alastomina poikatalon ruispellossa, niin että yökaste tarttui ihoon. Siitä lempi nousi myös poikiin. --- Kun vihdoin käytiin nukkumaan, tehtiin varsin monenlaisia kokeita, jotta yöllä olisi nähnyt unissaan sen oikean. Tyynyn alle pantiin joko nelilehtinen apila, yhdeksällä heinällä sidottu kukkaseppele, Maarian kämmekkä, saunavasta ilman sidettä, virsikirja, kupariraha, tai käännettiin vasemman jalan sukka nurin.
Tulevan sulhasen haamunkin saattoi nähdä, jos keskiyöllä kiersi kolmasti saunan ja katsoi sitten luukusta sisään, tai kiersi kaivon, tietyn ruispellon, pohjoiseen virtaavan lähteen, jne. Tällöin sulhasen haamu tuli vastaan, ja tytöllä piti olla jotakin käteen annettavaa, muuten kävi huonosti. Myös lähteestä näki ylkänsä, jos kurkisti sinne alastomana kello 12 yöllä, samoin jos istui koskessa vesikivellä vain oljenkorsi vyönä.
Siitä vaan valitsemaan, tytöt! Otteet ovat Kustaa Vilkunan kirjasta Vuotuinen ajantieto, joka kerää yhteen suomalaisia merkkipäiväperinteitä ja niiden eri versioita.
Tänä juhannuksena aion itse erityisesti ajatella neljää vuodenaikaa, ja miten ne mahdollistavat keskikesän juhlimisen niin vilpittömin sydämin ja mitä ilmeisimmin vuosisadasta toiseen. Moni viettää edelleen juhannuksen maaseutumaisemissa. Koska kansanperinteet ovat yhteistä perimää, olisi mielestäni kuitenkin korkea aika vakiinnuttaa kaupunkeihin jääville urbaani vaihtoehto mm. ruispellolle. Parkkipaikka? Saunan voinee korvata vaikka ostarilla, ja lähteitä löytyy kyllä, kun käyttää mielikuvitusta.
Hyvää juhannusta 2011!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti