Kesäaikaanhan on joidenkin melko yleisten käsitysten mukaan vähän syntistä katsoa telkkaria, tai ylipäänsä olla sisällä jos ulkona sattuu vallitsemaan säätila, jota voi väittää esim. "poikkeuksellisen kauniiksi" tai "epäsuomalaiseksi helteeksi", tms. epätotuuksia.
Sorrun itsekin usein tähän sisätilojen syrjintään, enkä kyllä ihan oikeastikaan kaipaisi telkkaria kesämökille. Silti, kun komboa kesä ja telkkari alkaa omien muistojen kautta fiilistellä, niin onhan sitä tullut katsottua. Onnellisena, ja ikimuistoisia ohjelmia! Tarjonta ei mitenkään kesästä kärsi - jos on oikeanlainen maku. Hämärässä ja viileässä lepääminen on kesäpäivän jälkeen ihan ihanaa.
Varhaisimmat voimakkaat muistot aiheesta liittyvät vuoteen 1990, jolloin koko päivä ja ilta leikittiin naapurin lasten kanssa rannoilla ja metsissä, kunnes puoli kahdeksalta kotiportailta kiiri huuto: "Tenavatähti alkaa"!
Kesällä kuuluu myös sekä lukea että katsoa telkkarista dekkareita. Pelottaa paljon vähemmän, kun ulkona ei ole ihan pimeää. Tämän vuoden alkukesän kuningas oli Uusi Sherlock, jonka jäätyä (liian) lyhyeksi sunnuntaisin on sittemmin saanut kuitenkin ihastella Poirot'n ja Hastingsin samantyyppistä dynamiikkaa.
Puolen tunnin kuluttua alkaa tämän tekstin varsinaisesti inspiroinut ohjelma, uudelleen filmatisointi - mistäs muusta kuin - Tolstoin Sodasta ja rauhasta. Osa kaksi. Henkilöt puhuvat englantia - pelkkää englantia, eivät edes vuoroin ranskaa kuten kirjassa venäjän rinnan - ja suurin osa kirjan muustakin viisaudesta on leikattu pois, draaman nimissä kai. Näistä huolimatta on jo pelkkä juonikin mulle niin rakas että olen kyllä minisarjasta eri onnellinen. Kiitos isälle viime tiistaina annetusta vinkistä, jonka ansiosta ensimmäinen osa ei mennyt sivu suun. Mutta nyt kello onkin melkein yhdeksän. Davai!
Kansainvälisen tuotannon (2007) neljä osaa, joista tänään esitetään toinen, löytyvät jokainen viikon kerrallaan myös Areenasta. Ei korvaa kirjan lukemista, mutta ilahduttaa kesäiltana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti