Naiset, kaupungit ja toukokuu

"Kyllä se hullu on joka Helsingistä pyrkii muualle. Täällä on maat ja meret ja merenkalliot ja yksinäisyys ja elämä ja mitä vaan!" -L. Onerva

Naiset kaupungilla on eläväinen ja monisyinen aihe josta voisi kirjoittaa ja puhua loputtomiin. Ateneumin taidemuseo ja Anna Kortelainen huomasivat, että siinäpä myös oiva konteksti taidenäyttelylle. Ja sellaisen kaikkien nais-alojen asiantuntijaksi - ainakin median ja kustannusmaailman silmissä - noussut Kortelainen on siis L. Onervan kiehtovan henkilön ympärille ja inspiroimana Ateneumiin kesäksi kuratoinut. Vierailu Ateneumissa on toukokuuni agendalla; Onerva - Kaupungin naiset -näyttelyn ohella myös Caj Bremerin retrospektiivi herkkine kuvineen kiinnostaa.

Mainitsen näyttelyn tuomia tunnelmia täällä kunhan ehdin ottaa aikaa sen koluamiselle. Voisin kirjoittaa myös vähän Onervasta itsestään; siinä on nainen jonka elämä menee tosi luontevasti blogin Inspiration-osuuden alle!

Hypätään Onervan kautta yliopistomaailmaan: naisena kaupungissa -ilmiö on sielläkin vallannut yhä kasvavan alan mm. kaupunkitutkimuksesta. Kaupunki ei ole pelkkä julkinen tila, ja toisaalta jos onkin niin silloin sen pitäisi ainakin nykyään kuulua yhtä lailla kaikille - mennyttä emme voi muuttaa. Historian laitoksilla tutkitaan, mitä on eri vuosisatoina ja -kymmeninä sanottu ja kirjoitettu naisista, jotka ovat röyhkeästi ottaneet itselleen oikeuden maleksia kaupungilla, istuskella puiston penkeillä ohikulkijoita mietteliäänä tuijotellen. Tästä kun mieleen tulevat melkein väistämättä vuoden 2010 kauppakeskusten teinilaumat viikonloppuiltaisin, korostetun kovaa kiljuvat ihanat tyttönaiset, nuo toisistaan röyhkeyttä saavat hysteeriset ratikkakäyttäytyjät, niin sitten vasta tajuaakin että jotkin asiat ovat sentään julkisen ja yksityisen tilankin suhteen rajustikin muuttuneet, ainakin pitkän aikavälin näkökulmasta.

Nainen kaupungilla, Berliinissä

Naisia kaupungilla tutki omasta arvokkaasta näkökulmastaan myös sosiologi Anna Kontula, jonka väitöskirja Suomen seksityöläisistä herätteli keskustelua ja levitti paljon uutta ja tarpeellista tietoa mutu-juttujen tilalle muutama vuosi sitten. Onkohan Anna jatkanut tutkimustaan, tai saanut seuraajia akateemisella polullaan? Hyvin vähän yllättää se, että kansalle Kontulaa on sittemmin tuotu tykö vain Kimmo Kiljusen salarakkaana. Kyllästynyt huokaus tähän. Onneksi Annallakin on blogi, josta jokainen voi käydä itse lukemassa tutkijan yhteiskunnalle oikeasti arvokkaat ajatukset.

Itselleni ajankohtaisimpia naisia kaupungilla ovat ehkä vappuaattona raitiovaunussa (sillä silloinhan sataa, pitää päästä suojaan) hyvin- ja pahoinvoivat em. teinityttöset, joilla on onneksi suurin osa kaupunkielämiään vielä edessä, sekä ennen muuta ja vähän mieltäylentävämpänä ajatuksena vapunjälkeinen reissu Berliinin kaupunkiin maailman parhaiden naisten seurassa! Siitäkin toivottavasti irtoaa jotain jälkikäteen täällä tunnelmoitavaa, vaikka sään salliessa aurinkoiset terassit Prenz'l-Bergissä saattavat ainakin yrittää ottaa pääosan tästä kaupunkimatkasta...ja inspiroivaahan sekin on: flanöörin elämää kapinallisessa Berliinissä: kuten niin monet itsenäiset naiset (ja miljoonat miehet) ennen meitä!

Lopetanpa kahteen lainaukseen, jotka esitän ajankohtaisessa kausaalisessa suhteessa:

"April is the cruellest month, breeding / Lilacs out of the dead land, mixing / Memory and desire, stirring / Dull roots with spring rain." - T. S. Eliot, ensimmäiset säkeet runosta The Waste Land (1922)

"Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?!" - Aikakone, kertosäe kappaleesta Keltainen (1996)

P. S. Naisia kaupungilla pohti muuten myös taannoin Ylen Kotikatsomossa esitetty melkoisen hyvä samanniminen minisarja. Toivotaan uusintoja. 

P. P. S. Ovathan hekin hyvin leimallisesti naisia kaupungilla. Ja jos tätä nyt olisikin enää vaikea pitää minään taideteoksena, tai edes kulttuuritekona, niin on ne silti aika ihania; ei siitä kiintymyksestä enää mihinkään pääse. New Yorkin kaupunkimatka on muuten myös vuoden agendalla - sweet!

Festive! (e.g. Inspiration Information @ Flow!)

This turned out to be another reeeeally lengthy post, so what I'll do this time is provide you with an abstract from which you can decide whether you're bothered to read the full text, below. Here you are:

Exciting times! Summer 2010 looks pretty much like this:

Ruisrock: Florence & the Machine! Regina Spektor! 

Ilosaarirock: DJ Shadow! FNM!
Alppipuiston kansanjuhla! Basso Festival?

Provinssirock: Mew, Cypress Hill, Rammstein!

Pori Jazz: Massive Attack! Sharon Jones & the Dap Kings! (Toto?) N.E.R.D.! José James! Gil Scott-Heron! Tori Amos!

Flow Festival: Air! M.I.A.! José James! Jimi Tenor and Tony Allen present: Inspiration Information!

Helsinki Festival: programme TBA May 4th; this far we got Caetano Veloso!

Y mucho mas...

 Allen and Tenor, supposedly pretty inspired

On to the full text:

It must be April! Every week comes around with new festival line-up publications: the Finnish summer is slowly revealing its 2010 form, and it's looking mighty fine.

Ruisrock is already known to host, once again, The Sounds, with a bunch of other Swedish sensations, as well as the lovely indie ladies Regina Spektor and Florence and the Machine, plus a heavy load of heavy and the cream of the Finnish pop crop. Also Ilosaari and Provinssi have come out from this year's closet, hosting bands such as DJ Shadow, Faith No More, and Bad Religion (in Joensuu), and Mew, Cypress Hill, and Rammstein among many others (in Seinäjoki). Not bad, Finland.

Risto at Ruisrock 2009

One particularly blaaah day in the library last week got a very welcome new direction when I noticed that Pori Jazz has announced its entire programme. Thanks to the new creative management (the catch-all guys Tuomas Kallio and Teppo Mäkynen, with Markus Partanen), it's simply awesome! The past few years have not been too inspiring, but now a change came with a vengeance. Old Pori Jazz regulars (myself included) seem to be pretty excited again. The programme as a whole is not dedicated solely for the jazz purists this year either, though. There are quality acts from several fields of rhytm music in good proportions and impressive variety.

I have already bought a ticket to the joint Kirjurinluoto afternoon of Massive Attack, N.E.R.D., and Sharon Jones and the Dap Kings. Uncanny! That's 24 July; and if after Kirjurinluoto we still got some stamina, nothing would be sweeter than José James and Timo Lassy at the LP-fortysomething club the same night. And Gil Scott-Heron plays there the night before! Many other excellent acts in the line-up, too. And then they have Toto, a special treat for the corruption guests behaving badly in their casual jackets at the VIP tent I believe.

Speaking of José James and Timo Lassy; there should be no need to feel blue should we miss them in Pori, because - thank you again Tuomas Kallio - they will also be playing in our own Flow Festival, Helsinki's new pet event, in mid-August. The three-day urban festival published its first  list of artists today, among them such treats as the aforementioned dynamic duo with an orchestra, the now-legendary French twosome Air, rising star M.I.A., Sigur Ros's vocalist Jónsi, and a bunch of street-cred names that a mainstreamist such as myself does not yet recognize - hello Spotify! Flow has already published its tentative Spotify teaser list, in fact. Hear it out, here!

 Picture says all - Flow 2009

And what do you know: two living legends Jimi Tenor and Tony Allen will enlighten Flow with their collaboration project Inspiration Information! Great title! Grrrreat sounds! I'm very pleased. Watch & listen to a preview here. Looking back into last summer, my Flow memories are among the fondest: Jenny Wilson with the sun in her eyes and ours, Top Billin' partying in the enormous Voimala hall, midnight dances by Itäväylä, brunching together before the next day, Lily Allen with the aching backside, skumppa-breaks with the girls and then some more sun & music...ah!

Helsinki Festival a.k.a. Helsingin juhlaviikot, of which Flow forms an independent part, publishes its extensive programme on May 4th - can't wait for that either! A few advance concerts have already been announced (Caetano Veloso, meu amor!). Looks like there's no need to step outside national borders this summer. If you want to take this advice to unnecessary extremes, you can now even invite the festival into your livingroom! Act fast, though, by applying here.

 Recognize me?

If, by contrast, you're badly yearning for a foreign experience, there's always Roskilde, the countless UK festivals, Way out West, and others in Sweden - apparently they (the Swedes) are not organizing the winner of the lamest name competition, Where the Action Is festival this year though. Despite the name I have heard it was super last year, hosting all those golden artists that couldn't be bothered to cross the bay to Finland. 

Well, that particular story of our lives is at least partly in the past now, as you could see from all the names listed in this post! Hurra och heja Finland, och hjärtligen välkommen sommaren 2010!

P.S. Best not forget the lower-key, free and pleasant park happenings around Helsinki either. ELMU ry. will be back in Alppipuisto in July with I Was A Teenage Satan Worshipper, Kiki Pau, and others. So far, I've only found info on this Kansanjuhla in Facebook. We're hoping that the people at Basso.fi are just late announcers (as they were last year, too), and that we'll have another Basso Festival in Koff park, too.

P.P.S. This was just a quick overview of the biggest events - you are free and very welcome to list smaller scale events here, those that we should also remember to mark in our calendars and get excited over!?

Friikkisirkuksista

Mainitsin viime viikolla ystävälleni lukevani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max -nimistä esikoisromaania (ks. aiempi postaukseni). Hän sanoi kirjan vaikuttaneen jotenkin niin friikkiydessään räikeältä, ettei siihen tehnyt mieli tarttua. Tästä tuli hajanaisia ajatuksia mieleeni: koetin äkkiseltään pukea sanoiksi miten asian voi nähdä päinvastoin, etenkin kun kirja on tosi hyvä, ja jatkan vähän mietiskelyä tässä. Varoitus: saattaa seurata aika sekavaa pohdintaa. En ole ihan skarpeimmillani, kun aivot ovat viime aikoina käyneet muissa merkeissä toistuvasti (liian) lähellä kiehumispistettä...

Kirjan kansitaide kustantaja Teoksen sivuilta.

Onkohan maailmassa vielä monta friikkisirkusta, sanan enemmän tai vähemmän alkuperäisessä merkityksessä? Ostavatko ihmiset vielä pääsylippuja telttoihin tai taloihin, jossa on huono ilma ja kiihottava tunnelma: esillä erilaisia ihmisruumiin epämuodostumia ja purkkeihin säilöttyjä sekasikiöitä? Näin lähdin itsekin purkamaan ajatuksiani katsojan lähtökohdasta.

Freak of nature -termikin sen jo ilmituo: suurin osa meistä luontokappaleista syntyy normaalin normit  (tautologiaa, tarkoituksella) täyttäen; ne muut jotka eroavat yhdessä niistä miljoonasta ihmisen osasta, mikäli ero vain sattuu olemaan näkyvällä paikalla, leimataan friikeiksi. Vaikka olisitkin ollut tarpeeksi onnekas syntyäksesi normaalin kategoriaan on silti a) terveellistä, b) kiinnostavaa, ja c) tärkeää koittaa joskus samastua poikkeusten asemaan. (Ei, en ajatellut kirjoittaa mukaälykästä allegoriaa maahanmuuttokeskustelulle, älkää ylitulkitko.)

Muun muassa siitä syystä Sinun jälkeesi, Max on erinomainen teos. Ansiot eivät rajoitu aiheenvalintaan, vaan siamilaisten kaksosten lyhyehkön mutta tapahtumarikkaan ja kosmopoliitin elämän kuvauksessa on vastaansanomatonta suoruutta joka saa uskomaan ja tuntemaan. Vaikka Maxin ja Isaacin sirkuselämä äityy ajoittain aika groteskiksi, niin lämpimän ja kotoisan tunteen palauttavat säännöllisin väliajoin kuvaukset veljesten lempeästä suhtautumisesta toisiinsa ja kirjaimellisen yhteiseen elämään. Ja vaikka veljesrakkaudessa voidaankin mielestäni olettaa olevan tiettyjä universaaleja piirteitä, niin romaani ei kuitenkaan alennu millään tasolla "kaikki erilaisia, kaikki samanlaisia" -lässytykseen.

Hän seisoi ovella kädet puuskassa. Me odotimme. Kävin mielessäni läpi kaiken mahdollisen: olimme maksaneet huoneen etukäteen, emme silittäneet huoneessa, emmekä vaatineet kenkiä plankattavaksi. Max näytti huomanneen, että jotain tapahtui, ja työnsi vaivihkaa unohtuneen silkkisukan alas sängyltä.
"Tämä ei ole bordelli." Kiukku vahasi naisen kasvot. Hänen sormensa olivat lipeän värjäämät ja leuka roikkui tyytymättömänä. Esiliinaa täplittivät tupakan väriset tahrat.
"Pakko uskoa, kun rouva varta vasten sanoo." Hymyilin. Hymyily on ensimmäisiä asioita, joita sirkuksessa oppii. Se ei ole kovin vaikeaa: täytyy venyttää vain suupielet ylös ja räpytellä silmiään.

Parkkinen kirjoittaa ihailtavan selkeästi ja kirkkaasti - olette varmaan huomanneet että oma, suuri kompastuskiveni ovat käsittämättömän pitkät ja epäselvät lauseenrakenteet, joten osaan erityisesti arvostaa niiden välttelyn taitoa muissa. Paikka paikoin jotkin sana- ja lauseenrakennevalinnat tuntuvat kuitenkin hätiköidyiltä, oudoilta tai jopa vääriltä. Tarina vie kyllä mennessään niin ettei niitä tule juuri noteerattua kuin vasta jälkikäteen, sopivaa lainausta selaillessaan.

Mielestäni Parkkinen tasapainottelee erityisen taidokkaasti samastuksen ja vieraannuttamisen tekniikoiden välillä, mikä jättää juuri sen todenmakuisen ja silti hyvin erilaista elämää maistaneen olon lukukokemuksen päättyessä. Sitäpaitsi, nykyäänhän on melkein muodikasta väittää itseään friikiksi. Ilmiötä ajatellessa tulee itse asiassa nyt sitten lähestulkoon loukkaantunut tunne Maxin ja Isaacin puolesta.

Toinen tosi upea erikoisuudesta ja friikkiydentunteen kanssa elämisestä kertova kirja on Jeffrey Eugenidesin Middlesex. Jos lukemiaan kirjoja miettii sen kautta miten usein ne palaavat myöhemmässä elämässä mieleen, kuuluu Middlesex tässä(kin!) kategoriassa aivan kärkeen. Sekin  seikka mielestäni, joskin ehkä vähän subjektiivisesti, vahvistaa argumenttiani friikkikirjallisuuden merkityksestä. Täytyykin lukea se uudestaan pian!

Choke on it!

Good old Eyjafjallajökull is providing us a sneak peak of who it is exactly that we're messing around with. Our skies are invaded by an ash cloud who threatens to stay there indefinately. The audacity of that thing! Well, now both those who have had to cancel their travel plans and everyone else happening to be in Helsinki this weekend have the opportunity to attend the awkwardly named Helsinki Woman Film Festival, a.k.a. Artisokka!

From today until Sunday night, high-rated movies made by wise women are showed at Bio Rex. If you for instance have not yet seen The Hurt Locker, Sunday 8.15 pm is your chance (and mine). Tomorrow, on Saturday, my choice might be Drew Barrymore's first direction Roller Girl / Whip It, and I'm confident Pipilotti Rist's Pepperminta on Sunday afternoon is a real treat!

Here's to a) Mother Nature, and b) independent film festivals!

Polveileva oodi kotimaiselle kaunokirjallisuudelle

Koitan välttää aloittamasta saati otsikoimasta tätä kirjoitusta millään huonolla sanaleikillä romaanista, jonka nimi antaa siihen liian paljon mahdollisuuksia.

Luin katsokaas viimein Kari Hotakaisen uusimman, viime syksynä ilmestyneen ja siitä asti hehkutellun romaanin Ihmisen osa. Liekö Karin vai Karin uuden, oletettavasti uutuudessaan erityisen innovoivan kustantajan Siltalan idea, että teokselle perustettiin oma nettisivukin. Siellä Hotakainen listaa yhdeksän yksittäistä asiaa, jotka vaikuttivat Salmen tarinaan, perustellen:

Kirjoitin tämän [nettisivun] tekstin heti kun romaani oli valmistunut. Halusin purkaa kiihdyttävän ja intensiivisen työrupeaman ja selvittää, mitä kaikkea kirjan taustalla ja takana on. --- [J]oskus [on] tarpeellista heti tuoreeltaan selvittää edes itselleen, miksi kirjasta tuli tällainen.

Nyt kun ajattelee, niin ihan mainio ajatus. Jotenkin oiva ajankohta alkaa taustoittaa kirjoja netissä. Ainahan me tahdomme tietää, miksi kirjasta tuli juuri sellainen.  Eikä aina ehdi Akateemiseen sitä kuulostelemaan, sinä tiettynä arkipäivänä klo 16.30, jolloin huonolla tuurilla kirjailijan haastattelijana on kaiken lisäksi joku Ego joka puhuisi oikeastaan mieluummin itsestään. Suurin osa meistä on pikku hiljaa tottunut uuden informaatioajan merkitysviidakkoon, siihen että melkein mitä vain tietoa voi syventää nettiseikkailulla. Ja tämä viidakko on kaukana pimeyden sydämestä, päinvastoin: se on uusi Val[a]istus. 

Ihmisen osa on mielestäni ehdottomasti Finlandia-, Runeberg- ja Savonia-ehdokkuuksiensa arvoinen teos.  Aiheena myyminen tuntuu kurjan groteskilta, ja jotenkin luotaantyöntävän muka-postmodernilta. Siksi oli ilo huomata että oikeastaan tarina kertoo - ainakin minun tulkinnassani - kuitenkin muusta. Itse asiassa siinä kerrotaan yllättävän syvästi yllättävän monesta isosta asiasta, etenkin kirjan vaatimattomaan pituuteen nähden.

 Pekka Vuoren kuva Hotakaisesta löytyy HS:n  

Ihmisen osan arvion yhteydestä, linkki tässä.

Hotakaisen tyylissä olenkin jo pitkään arvostanut erityisesti sen ytimekkyyttä, sanoisinko jopa kristallisuutta (olkoonkin että, kuten Tolstoi-fanituksestani tiedätte, myös päinvastainen tyyli tehoaa). Mutta kyllä sentään suurien kuvioiden, tunnelmien ja ajatusten muutamaan sanaan kiteyttämisen taito on neron merkki jos mikään. Kokemuksena kirja on sitäpaitsi parhaimmillaan, jos sen arkielämän vaatimusten puitteissa voi lukea niin intensiivisesti että lopettaessaan muistaa, mistä lähdettiin liikkeelle. Ympyrän on luonnollista ja tarkoituksenmukaista sulkeutua; senhän sanoo jo paljaalla silmällä.

Olen parhaillaan lukemassa loppuun toista viime vuoden kotimaista suosikkia, Leena Parkkisen esikoisromaania Sinun jälkeesi, Max. Se täyttää muun muassa em. vaatimuksen ytimekkyydestä, ja jo nyt voin sitä lämpimästi suositella. Jos Hotakainen kuulostaa välillä jo itsensä toisinnolta, sen lisäksi että hänellä on useampia (säännönmukaisesti lahjattomampia) kopiokoneita, niin Parkkinen on ihan vilpittömästi sanoen luonut todella aidon ja omaperäisen tyylin, jota on ihana lukea. Kirja kertoo siamilaisten kaksosten tarinan 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten Euroopasta, heidän maailmaansa on etenkin kiertävien sirkusten ja pariisilaisten bordellien maailma, mutta mukaan mahtuu myös saksalaista esiteollista maaseutua ja berliiniläinen jähmettynyt yläluokka. Laajoissa Helsinki-luvuissa on samaa charmia kuin Westön Missä kuljimme kerran -tiiliskivessä, mutta kuvaus on freesimpää, vailla muita ilmeisiä kliseitä kuin tuo pakollinen Hotelli Kämp.

Suomalaisen romaanin ylivertaisuuden hengessä pitää vielä mainostaa, että Sofi Oksasen mielettömän, mahdottoman hienon Puhdistuksen voi vihdoin tilata (ainakin Amazonista) englanninkieliselle ystävälleen käännöksenä nimeltä Purge. Vaikka Ihmisen osa oli hyvä, ja Sinun jälkeesi, Max miellyttää ainakin toistaiseksi valtavasti, niin ei niistä ehkä taida vielä olla henkilökohtaisen "vuosisadan kirjani" haastajiksi... Olisi mielenkiintoista nähdä, miten onnistunut Lola Rogersin käännös on(kaan) ja mitä ratkaisuja hän on siinä tehnyt.

P.S. Hotakaisesta vielä: jos et jaksa tarttua kirjaan niin katsopa Yle Areenasta eilen Kotikatsomossa jälleen esitetty Juoksuhaudantie. Esitysaikaa jäljellä 7 päivää; aika - alkaa - nyt!

P.P.S. Pahoittelen lähes kuvatonta ja siksi ulkoasultaan raskasta postausta; en nähnyt tarpeelliseksi kopioida kirjojen kansia tähän, vaikka Ihmisen osan kansi onkin mielestäni erityisen hieno.