Oi Onerva!

Minne paeta liian tukalaksi iltapäivisin yltyvää hellettä? Minä sen keksin, viime viikolla: Ateneumiin. Vaeltelu lähes tyhjässä, erittäin tehokkaasti ilmastoidussa museossa olisi ollut miellyttävää vaikka ylimmän kerroksen Taistelevien metsojen parissa. Viikon parhaaksi ideaksi parituntinen nousi Onerva - Kaupungin naiset -näyttelyn ansiosta.

 Kuvien laatu on tässä kirjoituksessa kännykkäkameran tasoa, 

iltapäiväohjelman improvisoidusta luonteesta johtuen.

Näyttely on roikkunut Ateneumissa jo kuukausikaupalla, mutta oli taas niitä joihin on alati menossa ihan lähiviikkoina. Nyt näyttely on esillä enää reilun kuukauden, 29.8. asti. Älkää siskot jättäkö menemättä! Kerron nyt miksi.

Se on kävely Helsinkiä rakastaneen, vahvasti ja rohkeasti eläneen naisen elämänkaarella. Ääneen pääsevät sekä Onerva itse, että lukuisat hänen ystävistään, opettajistaan ja ihailijoistaan. Naisesta piirtyvä kuva ei missään nimessä ole kaiken paljastava tai yksityiskohtainen, mutta vihjeet ja pienet intiimit tekstinpätkät antavatkin syventyneelle museokävijälle enemmän. Mukana on kirjeenpätkiä, arkistokuvia, Onervan kirjoittamia arvosteluja, jopa videokuvaa Lauttasaaren hiekkarannalta 30-luvulta (saatan muistaa vuosikymmenen väärin) ja sopivasti Ateneumin kokoelmista valittua sekä muualta lainattua aikalaistaidetta.

Näyttely antaa ison sijan vuosisadan alun Helsingille ja tuon ajan kaupunkikulttuurille sekä sosiaalihistorialle yleensä. Helsinkiä on vaikea olla rakastamatta, varsinkaan näin kesäaikaan, joten näyttelyn tämäkin ulottuvuus oli varsin osuva ja sopiva. Muistiini jäi Helsinki-kategoriaan varmasti useampi pysyvä merkki, tunne ja tiedonjyvä. 

 Yksi näyttelyn monista lumoavista Onerva-lainauksista.

 

Huomasin näyttelyn ensi askelilla että L. Onerva eli Hilja Onerva Lehtinen syntyi 100 vuotta minua aiemmin. Vuodet ovat vain numeroita, mutta jotain henkilökohtaista tästä oivalluksesta muodostui. Vertailu hänen ja omien kokemuksieni välillä tuntui luontevalta ja - henkilökohtaiselta.

Myönnän hieman vierastaneeni näyttelyä, mm. siksi, että olen kärsinyt pienistä Anna Kortelainen -ennakkoluuloista, tai pikemminkin yliannostuksesta. (Anna on Onerva-näyttelyn kuraattori.) Vaan tottahan se on, että sille yliannostukselle on syynsä: Anna osaa asiansa, ja on siksi monessa mukana. Minä-muotoon puettu näyttely ei jätä juuri tilaa skeptisyydelle, vaan houkuttelee heti mukaan Onervan vaiheisiin. Tai sitten olin normaalia vastaanottavaisemmalla tuulella, mistäs sitä enää tietää. 

Ateneumin viileydestä takaisin aurinkoon astellessani fiilis oli joka tapauksessa tyytyväinen ja kesäisellä, kevyellä tavalla hyvinkin inspiroitunut. 

 Jalmari Ruokokosken tyrmistyttävän kaunis maalaus, muistaakseni 

vuodelta 1910, jonka nimen unohdin painaa mieleen. Seuraava 

näyttelyssä kävijä saisi mielellään paikata tämän mokani.

P. S. Hannu Mäkelä on muuten kirjoittanut Onervan elämästä paljonkin. Pienoiselämäkerta löytyy täältä.

P. P. S. Loppujen lopuksi hieman masentavaa yrittää tuottaa Onervasta yhtä kaunista ja oivaltavaa tekstiä kuin mihin hän itse alati ylsi... Inspiroiva ihminen yhtä kaikki!

Puhdistus eli Purge

Olenko vihdoin löytänyt tiiviimmän ilmaisutyylin, aidon bloggaajan sisältäni? Tässäkin kirjoituksessa tahdon nimittäin vain ja ainoastaan kertoa, että olen jo useampia kuukausia guuglaillut sanapareja "Oksanen" ja "Purge". Olen etsiskellyt kansainvälisiä reaktioita Sofi Oksasen teokseen Puhdistus, joka on edelleen mielestäni yksi hienoimmista viime vuosina kirjoitetuista kotimaisista romaaneista. Ja nyt tahdon mainostaa, että vihdoin niitä löytyy. Sanoma- tai nettilehtiä kesälläkin silmäilevä on tämän jo huomannutkin.

The Economistin arvio on aika ympäripyöreä, "on se mahtavaa, että meitä muistutetaan miten paljon pahaa silmiemme alla on tapahtunut" -teeseineen, ja ehdottomasti kiittävä.

The Times on ilmeisesti myös arvioinut englanninkielisen käännöksen, pitkästikin, mutta ko. artikkelia en ainakaan vielä löytänyt netistä. Ainoastaan siis Hesarin, Nelosen ja Uuden Suomen uutiset tästä arviosta, joita en tähän linkitä.

 Puhdistus Lahden teatterissa toukokuussa 2010

Kaikkein jännittävintä olisi nähdä, millainen tuotanto nähdään New Yorkin La MaMa -teatterin lavalle, kun Puhdistuksen (alkuperäinen) näytelmäversio saa ensi-iltansa helmikuussa. (Lue lisää Sofi Oksasen kotisivuilta.)

Lähes yhtä jännittävää on tietysti nähdä, miten Sofi jatkaa uraansa - ja missä talossa. Paineet seuraavan romaanin erinomaisuudesta lienevät aika massiiviset oli kustantaja kuka tahansa. Odotan tätä kaikkea innolla.

P. S. Yhtä innolla odotan, että saan käsiini Anja Snellmanin uusimman teoksen Parvekejumalat, jota on nyt kehuttu niin monessa yhteydessä että se uhkaa jo lukukokemuksen puhtautta.

P. P. S. Ja mitä siihen tiiviimpään ilmaisuun tulee, niin katsokaamme sitten syksymmällä, tai jotain.

TV-elämää jalkapallon MM-kisojen jälkeen

Jos sait juuri kaukosäätimen takaisin yhteishuoltajuuteen kisojen koti-isännältä, tai mikäli helteet taivuttavat vihdoin pitämään edes yhden koti-illan viikossa, niin suosittelen lämpimästi avaamaan TV1:n huomenna tiistaina, 13.7. klo 21.

Tanskalaisohjaaja Susanne Bierin hienonhieno elokuva Brødre (Veljekset) on niin hyvä, että kirjoitinkin siitä jo aiemmin keväällä. Älä siis kalastele, grillaa tai sauno onnesi ohi - tai hetkinen: jos olet ihanasti mökillä niin kalastele, grillaa ja sauno sydämesi kyllyydestä, mutta etsi ja katso ihmeessä tämä elokuva viikon sisään Areenasta jos vain sopiva elokuvahetki tuntuu olevan myöhemmin käsillä.

Elokuvan katsottuasi saatat huomata että siitä jäi Bier-jano - etsi tällöin käsiisi Efter Brylluppet (Häiden jälkeen), äskettäin niinikään Ylen esittämä Elsker dig for evigt (Rakastan sinua ikuisesti) tai Hollywoodissa Benicio del Toron ja Halle Berryn kanssa tehty sydäntä raastava The Things We Lost in the Fire (Kaikki mitä kadotimme).