Omalla Areenalla

Ottamatta toistaiseksi mitään kantaa Yle-maksun loppumattomaan tarinaan, haluaisin nopeasti liehutella Yle Areenan sinivalkoista lippua. Kenties juuri tuon em. tulenaran ja lojaliteetteja tarkistavan, hyvinkin julkisen keskustelun takia Areenalla julkaistaan nyt niiiiiin paljon hyvää ohjelmaa, että sitä melkein toivoo sairastuvansa jotta voisi hyvin omatunnoin klikkailla menemään, ulkomaailmasta piittaamatta.

Akuuteimmat ensin: jos missasit Suomen Oscar-ehdokkaan tv-ensi-illan maanantaina, niin sinulla on vielä 4 päivää aikaa katsoa se tietokoneeltasi. Postia pappi Jaakobille -elokuvaa oli hehkuteltu niin vuolaasti että meinasin ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana hermostua sen verkkaisuuteen, mutta hitaus ja pienieleisyys ottivat sitten kyllä jälleen kyytiinsä ja lopussa olin ihan tyytyväinen rajalliseenkin pitkäjänteisyyteeni. Erityiskiitos itsekriittisyydestä leikkausvaiheessa - tunti ja 15 minuuttia oli täydellinen kesto. Niin monet elokuvat ovat nykyään ihan selkeästi liian pitkiä, mikä on vähän sääli sillä siinä missä "extended version" on aina mahdollista julkaista jälkikäteen, en kuitenkaan usko lyhennettyjen versioiden purevan yleisöön juuri muualla kuin lentokoneissa jossa valinta ei ole katsojan.

Loppiaisena Yle esitti erinomaista kotimaista dokumenttielokuvaa. (Kiinnitin muuten DocPointin nettisivuilla huomiota sanan 'dokumentaari' käyttöön. Jos niin keskeinen dokumenttien levitys- ja esittelyinstanssi sitä on päättänyt käyttää, niin on sitä varmasti ainakin hetki mietitty. Otan koekäyttöön itsekin tästedes.) Kansakunnan olohuone sai meidän olohuoneen kotikatsomon vuoroin täysin hiljaiseksi, vuoroin hymyilemään neljällä suulla suopeasti. Ja miettimään monia henkilökohtaisia asioita, mm. omaa ajankäyttöä, ja sitä että liikenisikö siitä muutama hetki aina välillä maan tuhansille yksinäisille vanhuksille. Mietimme myös, kuinka niin laajasta kuvamateriaalista voi todennäköisesti rakentaa lukemattoman määrän erilaisia ja silti koherentteja "tarinoita". Tekijöiden valinnat tuntuvat kyllä oikeilta.

Reilun tunnin pituista dokumentaaria näytetään Areenalla vielä 6 päivää - kiirehtikää ihmeessä katsomaan se!

Ja sitten teille mahdollisesti myöhässä lukijoille, jotka klikkaatte tekstiä yli kuuden päivän kuluttua: Areena on ihan paras tapa seurata ihan parasta uutta suomalaista sarjaa Parasta Aikaa. Se on mitä onnistunein "lämminhenkinen perhekomedia" - yleensä amerikkalaisten ja norjalaisten yksinoikeus - ja henkilöhahmot ovat ihanan uskottavia ja tilanteet vain hieman, juuri sopivasti aidosta kärjistettyjä. Kaikkein kivointa: esiteini-ikäiset tytöt ovat, muistaakseni ja tietääkseni, ihan tosi aitoja. Tästä on kiittäminen sekä näyttelijöitä, käsikirjoittajia että varmaankin myös ohjaajaa. On nimittäin jo pitkään harmittanut se stereotypioiden kautta tapahtuva murrosikäisten dissaaminen, johon varsin monet erilaiset dramatisoinnit on sortuneet. Olisinpa itse vielä yläasteella jotta voisin tarkistaa olenko oikeassa. Parasta aikaa -jaksot on nähtävissä Areenassa kuukauden ajan, 1. jakso vielä 18 päivää. Kolmas jakso tulee telkkarista tulevana lauantaina klo 19.10.

Lisäksi Areenalla voi kuunnella ohi menneitä radiolähetyksiä ja uutisia, ja katsoa kaikki muutkin lempisarjat: Kotikadun, Karjalan kunnailla, Satuhäät, Miitta-tädit, Kotikatsomot ja Dokumenttiprojektit... Turha näitä tähän on listata, menkää sieltä katsomaan!

Klikkaan tekstin lopettamisen kunniaksi tästä itsekin Toisia naisia -minisarjan ekan osan käyntiin. Kiitos Yleisradiolle.

P.S. No jos nyt kuitenkin jotain siitä Yle-maksusta; tai lähinnä haluaisin todeta sen herättämästä keskustelusta kaksi asiaa. Yhtäältä on mukava saada syventyä "uutiseen" niin monesta näkökulmasta - ei löydy median edustajaa tai poliitikkoa jolla ei olisi asiasta mielipidettä sekä ilmeistä janoa se julkisesti ja osallistua keskusteluun median kriisistä/uudesta murroksesta/journalismin uskottavuudesta.

Esimerkkeinä tästä toimivat nyt vaikkapa verrattoman Kanava-lehden numerossa 8/2009 julkaistut artikkelit, Uuden Suomen lukemattomat uutisoinnit ja (olemattomassa suodattamattomuudessaan hieman raivostuttavat) keskustelut sekä näkökulmat) sekä tietysti kaikki välinelajiensa suurimpien edustajien uutiset, nuo viralliset totuudet.

Toisaalta, se toinen asia, pieni närkästyksen sivuääni: onko syytä pitää itseään harhaisena, jos edellämainitun keskustelun jokapuolisuus  näyttäytyy ei-median edustajan silmissäni hieman itsekeskeisenä? Ilman syyttäviä sormia haluaisin toivoa, että ylemaksukeskustelun jyvät eroteltaisiin akanoista ja osa palsta- sun muusta julkisesta mediatilasta annettaisiin takaisin muille aiheille. Sillä niitähän piisaa.

Eniten tietysti sopii toivoa rohkeaa ja mahdollisimman useaa kansalaista hyödyttävää uutta rakennetta, joka pysyisi perässä uudessa murroksessa ja verottaisi kansalaisia välineistään oikeudenmukaisesti.