tiistai 14. joulukuuta 2010

Sosiaalisista verkostoista ja pelkotiloista




Kävin perjantaina katsomassa David Fincherin ohjaaman The Social Networkin. Kannatti. Elokuvassa oli paljon hyvää, näyttelijäntyö, ohjauskin. Ja suomalaisen korkeakoulutuksen kokeneelle jälleen paljon ihmeteltävää amerikkalaisesta kampuselämästä. Juoni oli kaukana monimutkaisesta mutta naseva dialogi riitti pitämään vireystilaa yllä. Kiinnostavaa olisi tietää, olisiko elokuva ollut vähemmän kiehtova jos en tuntisi Facebookia ja käyttäisi sitä päivittäin, ja kuinka paljon.

Itsehän liityin Facebookiin jo, muistaakseni, syksyllä 2006. Siis ihan aivan kerta kaikkiaan ekassa Suomen aallossa. Takana on toisin sanoen neljä vuotta jaettua henkilökohtaista tietoa. Kerran tosin jäädytin tilini. Kahdeksi kuukaudeksi.

Facebookista puhutaan nykyään niiiiiin paljon, etten oikeastaan jaksakaan kirjoittaa siitä kauheasti enempää. Tarkoitukseni oli hieman puhista siitä, miten elokuvassa korostettiin tuotteen cooliutta ja kieltäydyttiin topakasti mainostajista, mutta nykyään jokainen päivitys vie henkilökohtaisia tietojasi lähemmäksi mainostajia. Ärsyttää ihan suunnattomasti ne muka-omiin intresseihin kustomoidut sivupalkin ehdottelut. Tai, kuten hyvä ystäväni huomasi, se että uusilla täysin turhilla "kaverisivuilla" todetaan että meidän ainoa yhteinen mielenkiinnon kohteemme näyttää olevan liikuntakeskus Motivus. On meinaan herttaisen kaukana totuudesta...

Viime viikkoina olen keskustellut useaan otteeseen tästä puhisemisesta ja nk. kukkahattutädeistä, negatiivisuudesta ja sen talvisesta kukinnosta. Ilmoitettakoon siis, että minulle ei tuota minkäänlaista ongelmaa päättää tätä tekstiä positiivissävyisesti, ja vieläpä vilpittömästi.

Vaikka sisimmässäni, vanhanaikaisena ja aika yksityisenä ihmisenä pelkään että kaikki päättyy huonosti, niin pitää todeta että se on toistaiseksi pelkkää pelkoa. Tähän mennessä Facebook on vienyt lukemattomiin tapahtumiin jotka olisivat muuten jääneet huomaamatta, välittänyt monta asuntoa ja mattoa ja vanhaa kännykkää, ylläpitänyt futisrinkiä, kulttuurijengiä ja yhteyttä sukulaisiin, yhyttänyt ulkomaiset ystävät, ja niin edelleen. Ja mahdollistanut sen että näen tänään Mr. Vertigon Kansallisessa!

Nothing wrong with that!

P. S. Jotkut minuakin kiltimmät edelleen miettivät, saako Facebookissa esitetyistä ystäväpyynnöistä kieltäytyä? Saa! Tietysti saa! Ethän naamakkainkaan ole velvoitettu jakamaan kaikkia omia asioitasi kenen tahansa etäisesti tutunnäköisen tai 15 vuotta sitten viimeksi tavatun hyypiön kanssa. Siitä vaan klikkailemaan nappia, jossa ei edes enää lue "Ohita", vaan korrektisti "Ei nyt". Ja myös sitä "Poista ystävä" -nappia kannattaa muuten paukutella silloin tällöin. Kyse on sinusta, ei hänestä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista että ilmeisesti elokuvan inspiroimana monissa yliopistoissa esim Ruotsissa ja Jenkeissä jotkut ovat laittaneet pystyyn tämän alkuperäisversion Facebookista, eli hyvännäköisyys ratingin. Ilmeisesti nostattanut paljon kohua and/or oikeusjuttuja haha.

    BTW loistoblogi, tykkään kovasti : -))

    VastaaPoista
  2. Moi Anna,

    kiitos kommentista (ja tuplakiitos kehuista; pienten lukijamäärien bloggarin sydäntä lämmittää)! Reagointinopeuteni on ei nopea, vaan hidas, pahoittelut.

    Mahtavaa, että maailmamme kansalaisilla on tosiaan halua ja energiaa a) koukuttua kaikenkaltaisiin sivustoihin ja b) mennä niiden tiimoilta raastupaan. Ha ha indeed (ja tää oli a)-kohdan osalta itsetutkiskeleva naurahdus)! :)

    Sun blogisi oli mulle uusi hauska tuttavuus; hauskaa & filmaattista uutta vuotta!

    VastaaPoista

 

hit statistics
Best DSL Providers