torstai 21. tammikuuta 2010

Musikaaliset mielikuvitusystäväni

Mulla on muuten paljon uusia kivoja mielikuvitusystäviä.

Kaikkein uusimman nimi on Yona (se on sen lempinimi, ei olla vielä niin hyviä kavereita että tietäisin sen oikeaa nimeä). Sillä on kirkkaat ajatukset ja harhaanjohtava räppinimi. Muita uusimpia on sellainen kuin Laura Sippola, ja sitten, luullakseni monien muidenkin mielikuvituskaveri, Christel Sundberg eli Chisu. Seuraavaksi mielikuvituskaverikseni oon kaavaillut yhtä Suvi Isotaloa. Sen kanssa me ei vielä varsinaisesti tunneta, mutta musta tuntuu että meistä tulee vielä hyviä ystäviä.

On se ilo elellä kevättä eteenpäin kun tietää, että niin montaa radion ääressä vietettyä aamukahvia ja ystävältä saatua sähköpostiviestiä tulee jälleen seuraamaan jokin uusi, freesi ja ilahduttava ystävyys.

Mielikuvituksen tuotetta eivät ole mainitut naislaulajat, mutta se lämmin, ystävyyttä muistuttava tunne minkä musiikkinsa saa aikaan menee mielikuvituksen piikkiin - osin heidän mielikuvituksensa, joka pukee oikeiksi sanoiksi aatteet, osin omani joka aatteet tunnistaessaan kuvittelee lisää yhteisiä asioita, tarkoitusta ja ymmärrystä uhkuvia keskusteluja ja muuta tyttöjakamista. Niin henkilökohtaisesti koskettaa hyvin tehty, huolella tekstitetty äidinkielinen musiikki, että tuttuuden ja hengenheimolaisuuden tunnetta ei voi välttää. Tarinat ovat vastaansanomattomia ja äänet aitoja.

Laura Sippolan "Toinen" tuli ulos jo tovi sitten, samoin Chisun toinen, nimeltään "Vapaa ja Yksin". BadenBaden-biisi oli ja on ehkä tarttuvin henkilökohtainen kesähitti vuosikymmeneen. En ole vielä koskaan nähnyt Lauraa (saati Chisua) livenä, mutta ajattelin korjata Lauran kohdalta asian Libertéssä, torstain 11.2.2010 keikalla.

Yonan ihanan ihana,  i h a n a  ensialbumi "Pilvet liikkuu, minä en" julkaistiin viime viikolla ja soi nyt iPodissa aamuisilla matkoillani, enkä oikein osaa olla laulamatta ääneen kun tulee sekin kohta "...enkä huoli vaik illuusioo oiskin tää huolettomuus..." Laulajalla on vuosia popkulttuurista kadoksissa ollutta lavatanssikarismaa ja orkesterilla kahtangorytmit hallinnassa, eli Yonan kesää 2010 odotellessa! YleX haastattelun voi katsoa muuten tästä, ja yhdeksänhenkisen Liikkuvat pilvet -orkesterin säestämä keikka luvassa stadissa esimerkiksi 6. linjan Wahoo-klubilla 19.2.2010. Minä menen.

Suvi Isotalon löysin perinteistä tietä: Radio Helsingin aamusta. Ekaa levyä lupaillaan alkuvuodesta, Suviin tutustumisen voi sitä odotellessa aloittaa Myspacesta.

"Soi sävel ajaton ja uus...ti-di-dii-di-di-dii..."

3 kommenttia:

  1. Hei. Teatteri Jurkka kutsuu mm. teatterista bloggaavia ihmisiä Jurkkaan Vironkadulle katsomaan Genet'n Piiat-näytelmää. Ajankohta on 18.2. klo 19, hinta 15 euroa bloggaaja ja avec samaan hintaan. Jos olet oikeutettu edullisempaan lippuun, niin tietysti kannattaa hankkia semmoinen. Lippuja saa puhelimitse Jurkan toimistolta (09) 135 6166 tai s-postitse teatteri ät jurkka.fi

    VastaaPoista
  2. Uusi ystäväsi Yona soittaa Korjaamolla 13.3 Image-klubilla ja toisekseen ehkä se Yona on Kanerva Pasasen ystävä, joka myöskin soittaa folkahtavaa countrya suomeksi..ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Yes, 13.3. on kans kalenterissa, mennäänkö kimpassa? Ja ehkä tosiaan onkin; Kanerva mainittiin äskettäin myös ihastuttavassa blogissa

    http://sjappine.blogs.ku.dk/

    :)

    VastaaPoista

 

hit statistics
Best DSL Providers