Pablosta

Näin myöhään siinä meni, ennen kuin sain raahattua luuni Ateneumiin katsomaan Picasson töitä, niitä globaalilla tasolla vähemmän tunnettuja, mutta Suomessa sangen - siis todella - kohuttuja. Ei kai mikään muu taidenäyttely ole Suomessa ikinä voinut saada yhtä paljon kävijöitä, kestostaan viis? Miten jumalattoman paljon näyttely on voinutkaan maksaa, jos vasta ihan viime viikkoina kuudentoista euron kappalehintaiset lipputulot ovat tuoneet Atskin omilleen?

Ja toisaalta, kuinka moni näyttely Valtion taidemuseossa päätyy tai on tarkoitettukaan päätymään omilleen? Olen hieman skeptinen, mutten ikävä kyllä tunne käytäntöä tarkemmin. Saa valaista.

Kyllä oli kumma fiilis, kun keskellä arkipäivää käyskenteli yleensä kaikuvan tyhjässä museossa, joka nyt kuhisi ja kohisi ihmisiä ja unohtumattomia ohimennen kuultuja keskustelunpätkiä, kommenttiraitoja. Oli siinä puolensakin, mutta lyhyen varteni johdosta minun oli sangen vaikea pysähtyä rauhassa katsomaan mitään työtä, kun eteen maleksi aina joku korispelaaja. Tilanne joka on mulle tuttu (ja sitäkin tavallisempi) lähinnä Tavastialta...

Mutta on se verratonta, että suomalaiset ovat yhtenä isona, taiteeseen suopeasti suhtautuvana kansalaismassana heränneet tähän näyttelyyn. Tietäähän sen itsekin miten paljon inspiraatiota ja impulsseja, joskus puhtaita puolipakottamisia, tarvitaan että tulee käyneeksi ylipäänsä missään näyttelyssä ennen kuin se onkin jo ohi, oho. Ja nyt sitä kuulee yhtäkkiä Picasso-kokemuksia ihmisiltä, joiden et ikinä arvaisi uhraavan aikaansa taiteen tarkastamiselle.

Mikä tai kuka ihme voisi muuten olla suomalaisille seuraava Pablo Picasso Ateneumissa?

Tähän kysymykseen miettivät astetta kuumeisemmin vastausta varmasti kaikkien isompien taidemuseoiden intendentit, sekä tietysti myös kaikki Kiasman johtajaehdokkaat, joilta Hesari viikonloppuna kysyikin keitä he Kiasmaan toisivat. Vastausten joukossa mainituista nimistä minulle kelpaisi ainakin Jasper Johns johon ihastuin MoMassa, sekä tietysti Banksy (aika haasteellinen suunnitelma!) ja muut "uusien taidemuotojen" (eli nyttemmin hyväksytyt) toteuttajat.

No vielä vähän Picassosta. Muutama teos onnistui vaikuttamaan minuun ihmisvilinän keskeltäkin. Niihin kuuluivat oikeastaan kaikki maalaukset Picasson perheenjäsenistä - ehkä siksi että välittivät niin eri tunnetta kuin se vahvan eroottinen kuvasto josta näyttely suurelta osin koostui. (Jos johonkin näyttelyn aikana ehti kyllästyä, niin Picasson näkemykseen naisen rinnoista.) Viimeisten vuosikymmenten salin maalaukset piirtävistä lapsista ja vakavasta Jacquelinesta pysäyttivät.

Härkätaistelu- ja minotaurusteemat olivat aivan käsittämättömän elinvoimaisia, ja monet veistokset kerrassaan nerokkaita. Olin todella yllättynyt tussi- ja muista piirroksista, en tiennyt Picasson olleen myös niin lahjakas piirtäjä. Varsinkin kuvattujen hahmojen hienonhienoja käsiä pitkine sormineen olisin voinut katsella tuntikaupalla.

Näyttelyn väliin jättäminen olisi ollut todella typerää. Jos on nyt päässyt käymään niin hullusti ja miten-aika-onkaan-rientänyt, ettet itse ole vielä ehtinyt Ateneumiin, niin mene hyvä ihminen äkkiä! Museo on huomenna keskiviikkona sekä torstaina auki poikkeuksellisesti puoleen yöhön asti, ja sen jälkeen on sitten auttamattomasti liian myöhäistä.

Et moi, je ne regrette rien!