Jüdenstrasse, Berlin

Mikä on hienoin museo jossa olet vieraillut? Mulla on uusi numero yksi: Jüdisches Museum Berlin eli Saksan pääkaupungin Juutalaisuuden (vai juutalaisten?) museo. Instituutio on ilmeisesti ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta vuonna 2001 alkuperäisen pienen museonrakennuksen viereen ja jatkeeksi avattiin amerikkalaisen arkkitehti Daniel Libeskindin suunnittelema, ymmärtääkseni rikki revityn tähden muotoinen uusi museorakennus, jonka kolmeen kerrokseen museota laajennettiin reippaasti.

Ja miten innovatiivisesti museota onkaan laajennettu! Ei ihme, että Libeskind oli vastikään Suomessa juuri innovaatio-sanan inflaatioon vieneen Aalto-yliopiston kutsumana. Wikipedialähteet esittävät että Libeskind nousi maailmanmaineeseen juuri tämän museon siivittämänä. No, kaikki kunnia Libeskindille mutta vielä enemmän glooriaa tahtoisin osoittaa museon näyttelyiden luomiseen osallistuneille museopedagogeille ja suunnittelijoille. Koko sana, museopedagogiikka, on saanut mielessäni uuden merkityksen, ja saatan vastedes kyllästyä totaalisesti vanhakantaisissa, tiukan kronologiseen ja faktoiltaan hierarkkiseen esitysjärjestykseen jämähtäneissä näyttelyissä.

Libeskindin nerous heijastuu kyllä näyttelyidenkin puolelle. Rakennuksen arkkitehtuuri pelaa mielikuvilla ja tunnetiloilla, mutta toimii silti myös käyttötarkoituksessaan (muutamia pullonkauloja lukuunottamatta). Hän on luonut siksakki-rakennuksensa pohjakerrokseen pitkän, juutalaista kulttuuria kokonaisuutena kuvaavan (tulkinta allekirjoittaneen, niin tässä kuin seuraavissakin mielleyhtymissä) käytävän Axis of Continuity. Tätä jatkuvuutta lävistää kaksi lyhyempää käytävää, Axis of Exile sekä Axis of the Holocaust. Maanpaon käytävä päättyy betonista valettuun puutarhaan, Garden of Exile, jossa korkeiden betonitornien päälle on istutettu puita. 

Axis of the Holocaust esittelee vitriineissä kirjein ja tavaroin juutalaisvainojen uhrien elämää. Käytävä päättyy museon ehkä mieleenpainuvimpaan "huoneeseen", Holocaust Toweriin. Se on korkea betoniholvi jonne museotyöntekijä päästää ihmisiä sisään raskaasta, raskaasta ovesta. Korkean holvin ainoat valonsäikeet tulevat ylhäältä pienestä raosta joka päästää sisään luonnonvaloa. Seinissä on pieniä reikiä ja kivi hohkaa kylmää ja kosteaa. Kaasukammiota ei tarvitse mainita missään, assosiaatio on automaattinen ja niin voimakas että saat olla tosi kylmäpäinen ellei muutaman minuutin oleskelu ja pohdiskelu ala ahdistaa. Huh huh.

Itse jatkuva näyttely ei ole takertunut holokaustiin, vaan päinvastoin kuvaa juutalaista uskontoa ja kulttuuria vuosisatojen takaa, löyhän kronologisesti mutta erittäin tarkasti ja oivaltavasti. Mielenkiintoisimmat teemahuoneet olivat omasta näkökulmastani vuosia 950-1500 esittelevä ensimmäinen kokonaisuus, World of Ashkenaz, sekä 1800-lukua kuvanneet eri huoneet.

Pysyvässä näyttelyssä nostetaan aiheita ja yksittäisiä henkilöhahmoja, joiden tarinoiden kautta koko juutalaisuuden elämänkaari jää mielestäni paremmin ja syvemmin mieleen kuin yhtä tiukan kronologista, pelkillä esiin kaivetuilla artefakteilla satunnaisesti höystetty perinteinen historianäyttely. Toki seinillä on lukemattomia "faktaruutujakin", mutta ne on kirjoitettu tiiviisti ja ajatuksella. 

Kekseliäisyydellä on tässä museossa ollut hyvin vähän rajoja. Esimerkiksi juutalaiseen uskontoon ja kulttuuriin kuuluvasta hyväntekeväisyydestä voi lukea tarinoita, jonka jälkeen omia pennosiaan voi laskea kulkemaan pitkää kolikkoliukurataa joka päätyy rahakirstuun. Filosofi Moses Mendelssohnin elämään tutustuttuaan voi palkinnoksi painaa itselleen viisisenttisestä soikion muotoisen Moseksen muistorahan. Jos on aikaa tai halua istahtaa hetkeksi, voit opetella hepreaa. Silloin tällöin näyttelykäytävää eteenpäin kulkiessaan eteen tulee eräänlainen musta laatikko, jonka edessä seistessään voi kuunnella mitä ja keitä kaikkia kulttuurista on vuosien saatossa kadonnut.

Kävin museossa Berliininreissun alkupäivinä, ja olin vaikuttunut siitä loppumatkan sekä edelleen. Siispä, jos menet Berliiniin, mene myös Jüdisches Museum Berliniin! Kilpailijoita päivien ratoksi toki piisaa, mutta väittäisin kyllä tätä ihan pokkana ainutlaatuiseksi museokokemukseksi. Sen jälkeen voi taas siirtyä hyvällä omallatunnolla terassille kahville tai Sektille.

Naiset, kaupungit ja toukokuu

"Kyllä se hullu on joka Helsingistä pyrkii muualle. Täällä on maat ja meret ja merenkalliot ja yksinäisyys ja elämä ja mitä vaan!" -L. Onerva

Naiset kaupungilla on eläväinen ja monisyinen aihe josta voisi kirjoittaa ja puhua loputtomiin. Ateneumin taidemuseo ja Anna Kortelainen huomasivat, että siinäpä myös oiva konteksti taidenäyttelylle. Ja sellaisen kaikkien nais-alojen asiantuntijaksi - ainakin median ja kustannusmaailman silmissä - noussut Kortelainen on siis L. Onervan kiehtovan henkilön ympärille ja inspiroimana Ateneumiin kesäksi kuratoinut. Vierailu Ateneumissa on toukokuuni agendalla; Onerva - Kaupungin naiset -näyttelyn ohella myös Caj Bremerin retrospektiivi herkkine kuvineen kiinnostaa.

Mainitsen näyttelyn tuomia tunnelmia täällä kunhan ehdin ottaa aikaa sen koluamiselle. Voisin kirjoittaa myös vähän Onervasta itsestään; siinä on nainen jonka elämä menee tosi luontevasti blogin Inspiration-osuuden alle!

Hypätään Onervan kautta yliopistomaailmaan: naisena kaupungissa -ilmiö on sielläkin vallannut yhä kasvavan alan mm. kaupunkitutkimuksesta. Kaupunki ei ole pelkkä julkinen tila, ja toisaalta jos onkin niin silloin sen pitäisi ainakin nykyään kuulua yhtä lailla kaikille - mennyttä emme voi muuttaa. Historian laitoksilla tutkitaan, mitä on eri vuosisatoina ja -kymmeninä sanottu ja kirjoitettu naisista, jotka ovat röyhkeästi ottaneet itselleen oikeuden maleksia kaupungilla, istuskella puiston penkeillä ohikulkijoita mietteliäänä tuijotellen. Tästä kun mieleen tulevat melkein väistämättä vuoden 2010 kauppakeskusten teinilaumat viikonloppuiltaisin, korostetun kovaa kiljuvat ihanat tyttönaiset, nuo toisistaan röyhkeyttä saavat hysteeriset ratikkakäyttäytyjät, niin sitten vasta tajuaakin että jotkin asiat ovat sentään julkisen ja yksityisen tilankin suhteen rajustikin muuttuneet, ainakin pitkän aikavälin näkökulmasta.

Nainen kaupungilla, Berliinissä

Naisia kaupungilla tutki omasta arvokkaasta näkökulmastaan myös sosiologi Anna Kontula, jonka väitöskirja Suomen seksityöläisistä herätteli keskustelua ja levitti paljon uutta ja tarpeellista tietoa mutu-juttujen tilalle muutama vuosi sitten. Onkohan Anna jatkanut tutkimustaan, tai saanut seuraajia akateemisella polullaan? Hyvin vähän yllättää se, että kansalle Kontulaa on sittemmin tuotu tykö vain Kimmo Kiljusen salarakkaana. Kyllästynyt huokaus tähän. Onneksi Annallakin on blogi, josta jokainen voi käydä itse lukemassa tutkijan yhteiskunnalle oikeasti arvokkaat ajatukset.

Itselleni ajankohtaisimpia naisia kaupungilla ovat ehkä vappuaattona raitiovaunussa (sillä silloinhan sataa, pitää päästä suojaan) hyvin- ja pahoinvoivat em. teinityttöset, joilla on onneksi suurin osa kaupunkielämiään vielä edessä, sekä ennen muuta ja vähän mieltäylentävämpänä ajatuksena vapunjälkeinen reissu Berliinin kaupunkiin maailman parhaiden naisten seurassa! Siitäkin toivottavasti irtoaa jotain jälkikäteen täällä tunnelmoitavaa, vaikka sään salliessa aurinkoiset terassit Prenz'l-Bergissä saattavat ainakin yrittää ottaa pääosan tästä kaupunkimatkasta...ja inspiroivaahan sekin on: flanöörin elämää kapinallisessa Berliinissä: kuten niin monet itsenäiset naiset (ja miljoonat miehet) ennen meitä!

Lopetanpa kahteen lainaukseen, jotka esitän ajankohtaisessa kausaalisessa suhteessa:

"April is the cruellest month, breeding / Lilacs out of the dead land, mixing / Memory and desire, stirring / Dull roots with spring rain." - T. S. Eliot, ensimmäiset säkeet runosta The Waste Land (1922)

"Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?!" - Aikakone, kertosäe kappaleesta Keltainen (1996)

P. S. Naisia kaupungilla pohti muuten myös taannoin Ylen Kotikatsomossa esitetty melkoisen hyvä samanniminen minisarja. Toivotaan uusintoja. 

P. P. S. Ovathan hekin hyvin leimallisesti naisia kaupungilla. Ja jos tätä nyt olisikin enää vaikea pitää minään taideteoksena, tai edes kulttuuritekona, niin on ne silti aika ihania; ei siitä kiintymyksestä enää mihinkään pääse. New Yorkin kaupunkimatka on muuten myös vuoden agendalla - sweet!

On the Streets of...

Here's a blog post the concept of which is copied (w/ permission) from Liisa Mirjami's beautiful 00530 Helsinki blog. Seeing her post made me go nostalgic about my past travels, and the street styles (not the Hel Looks kind!) I've documented on them.

My favorite sticker. Berlin, Rosenthaler Platz, 2009.

Immigrant ostalgia? Toronto, 2006.

Lifesize loving pandas in a Berlin wall, 2009.

Forever growing downtown Bangkok, 2009.

Hasidic themes in Marais, Paris, 2008.

I've witnessed the traces of painter-gone-fashion-designer Ms. Claw in a couple of cities, not "yet" in Finland. That day might not come, but speaking of Claw and graffiti, check out the documentary Infamy in which she and a couple of other painters are properly introduced. It was screened a couple of years ago at HIFF, and if I remember correctly it was a fun film to watch.

Claw in Berlin, 2009.

And home town NYC, 2008.

Hmmm-kay, I think I'm close to exceeding the limits of reader-friendly amount of pictures one above another, I'll stop here for now. I might have to publish an entirely other post on the Tats Cru sightings from New York, 2008. They're so skillful, albeit eventually their style is a bit too clean to my taste, missing the rawness I for some reason appreciate. But thumbs up I'd get the chance to go scout for fresh Tats pieces in NYC soon, so I'll save that collection for later.

Liisa Mirjami is blessed with a real fresh touch with her camera,  don't forget to check her  awesome blog. Following her example on this topic was a bit of an anti-climax, but lately I've been wanting to post some of my own photos instead of using ones taken by other people. Despite the vague moral guidelines on picture borrowing I follow, it still sometimes feels sketchy, and definitely very impersonal. I'll try and keep my camera with me more often in the future and document the things I am going to write about. (Would be heaps easier if only I knew it already by the time I see it!)

These heartsick babies grew by quite a few buildings

in Ottawa, 2006. Hopefully still do.

P. S. One thing I'd sure like like like to spot from Helsinki street sides is LM's infamous dog sticker!