DocPoint on täällä tänään

Mietityttääkö USA:n talouskriisi?

Tahtoisitko räppistaraksi? Vai haaveiletko ennemmin bändistä? Sinfoniaorkesterista?

Oletko miettinyt, millaista lappalaisten elämä nykyään on? Vai pikemminkin millaista se oli kauan sitten?

Oletko Scorsese-fani? Diggaatko Uudesta Fantasiasta ja/tai Palefacesta ja/tai merenelävistä?

Festareilla mm. Martin Scorsesen Public Speaking

Katsottavaahan taas riittää: dokumenttielokuvafestivaali DocPoint 25.-30.1.2011, Helsingissä.

Toinen maailmansota telkkarissa

Yle Teema näyttää tulevina perjantaina tosi hienoa dokumenttisarjaa toisesta maailmansodasta. Ensimmäinen Maailmansodan kurimuksessa -sarjan kuudesta osasta näytettiin viime viikolla. Se on katsottavissa kuukauden verran Yle Areenassa (tässä suora linkki), kuten tulevatkin jaksot ensiesityksensä jälkeen.

Kuva Yle Teeman sivuilta

 

En tiedä miten arkistomateriaali on saatu noin eläväksi - jotain sille on selvästi tehty! Lähes kaikki materiaali on liikkuvaa värikuvaa, ja tarkkuus on niin suuri että Hitleriä ja Stalinia katsellessa tuli kylmät väreet. Tekstissä kertojaääni käy keskeiset tapahtumat ja ilmapiirit läpi kronologisesti, melko niukasti ja ensimmäisen jakson perusteella neutraalisti.

Dokumentti on alun perin ranskalainen - tämän voi pitää mielessä ja tarkkailla millaisena kotimaa sarjassa esitetään. Dokumentit ovat aina kaukana objektiivisesta totuudesta (vaan eipä siihen kyllä yllä mikään muukaan historiana esiintyvä kertomus).

Kannattaa ehdottomasti katsoa, joko Areenasta tai perjantai-iltaisin suoraan vanhasta kunnon tv:stä. Sarjaa näytetään klo 20.05; uusinnat sunnuntaisin klo 21.25.

P. S. Älä katso lasten kanssa - materiaali on siloittelematonta eikä se kaihtele sodan kauheuksia.

Mykistävät elokuvakonsertit & -konseptit

Sydämelliset onnitteluni niille, jotka osasivat ja tajusivat paikalle sekä Sami van Ingenin Just One Kiss - the Fall of Ned Kelly -elokuvan Suomen ensi-iltaan, jota säesti mahtava urut ja rummut -duo Nieminen & Litmanen, että eiliseen DocPointin tarjoamaan Tempo-elokuvakonserttiin, joka tyydytti kaikki aistit 110-kertaisesti ja sai sydämen tuon tuostakin ihan syrjälleen.

Jos taas nämä eksperienssit menivät sulta ohitse, niin vaimea osanottoni ja vilpitön rohkaisuni tarttua seuraavaan tilaisuuteen. Live-säestetty mykkäelokuva edustaa verrattomalla tavalla vanhaa ja uutta; eivät Aho & Soldan 1930-luvulla, saati sitten Taittin veljekset vuonna 1906 voineet kai mitenkään aavistaa, millaisessa ympäristössä heidän dokumenttielokuviaan tai elokuvasynopsikseensa perustuvaa kuvakollaasia esitettäisiin ilmastonmuutoksen lieveilmiöiden kourissa kipristelevässä Helsingissä tammikuussa 2010?

Johanneksen kentällä luistelleista lapsukaisista joku erityisen pitkäikäinen on  varmasti vielä elossa. Miten valloittava se kohtaus olikaan! Elokuvaustekniikan ihmeistä ymmyrkäiset silmät näyttivät valkokankaalla ihmetyksensä tähden yhä viattomammilta. Oli erityisen koskettavaa katsella niitä säihkyviä silmiä, ja vielä samalla kentällä jolla olin juuri itse ystävineni luistelemassa, ja tajuta että ne kaikki lapset muutaman vuoden kuluttua elivätkin sota-aikaa Helsingin pommituksineen. Rakennuksia ja ihmiselämiähän tuhoutui myös Johanneksen kentän välittömässä ympäristöstä.

Aivan ihmeellisiä olivat myös suomalaisen metsä- ja metalliteollisuuden ensiaskelten kuvaukset, myyviä välitekstityksiä unohtamatta. Todella toivon näkeväni kaikki elokuvat vielä joskus uudelleen, säestyksellä tai ilman.

The Five Corners Quintet soitti tunnin pituisen konserttinsa aika tasalaatuisesti, vaikka elokuvien rytmissä pysyminen tuottikin mielestäni välillä vähän vaikeuksia. Soittoasento Bio Rexin pohjalla valkokankaalle tähyillen ei tietysti ollut ergonomisimpia, Niemisellä ja Litmasella oli Orionin sivukäytävällä huomattavasti helpompaa, ja se "keikka" olikin mielestäni musiikin osin hieman parempi. Duon hittibiisit sopivat todella hyvin van Ingenin tajunnanvirtaiseen kuvapyöritykseen.

TFCQ on muuten kuulemma jäämässä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Aika raju tieto sellaiselle, joka vuoden 2004 ensimmäisten Flow-festareiden huippukeikasta lähtien (20. elokuuta 2004, kuuma yö ja VR:n makasiinit, oh nostalgiaa!) on pitänyt bändiä sydämessään. Jos ja kun vielä haluaa soittoansa todistaa, niin suosittelen hankkimaan lipun helmikuisiin Live Recordings -sessioihin, konserttiäänityksiä tehdään 11.-13.2. musiikkiteatteri Kapsäkissa. Jälleen yksi vähän erilainen konsepti/konsertti, jota ei voi jättää väliin. Liput Tiketistä, omani on jo varauksessa.

TFCQ:n viimeisin levy; seuraavat (ja viimeiset?) ovat 

konserttilevytyksiä tulevilta Kapsäkki-keikoilta 

Kiitos elämälle että pääsin Tempon esitykseen, joka taisi olla tammikuun ihanin kokemus. Ihan helppoa sinne päätyminen ei muuten ollut: leyhyttelin omia ja äitini printtilippuja ravintolassa ennen tapahtumaa, ajatuksenani taitella ne valmiiksi taskuun. Puoli tuntia ennen elokuvan alkua eräässä parkkihallissa huomio: printtilippuja ei taskussa eikä ylös alas käännetyssä repussakaan. Juoksujalkaa Kirjasto Kymppiin, hermostunutta jonotusta asiakaspäätteille, äiti rauhoittelee ja tekee b-suunnitelmia, sähköpostin hysteeristä edes takaisin selailua, aikaa elokuvan alkuun viisi minuuttia. Salamaymmärrys: liput ostikin poikaystävä, eli mitään sähköpostia ei minun inboxissani ole. Syöksy kohti Lasipalatsia, lapanen tippunut kirjastoon, ravia takaisin kirjaston eteen, lapanen matkaan ja takaisin. Minuuttia yli kahdeksan puhelinyhteys poikaystävään jolla nettiyhteys, ja sähköpostinsa tilausvahvistuksesta varausnumeron kautta LippuRexin ihana myyjä tulosti liput uudestaan. Ah! Onneksi esitys alkoi myöhässä ja sisko piti paikkoja.

Kiitos Sami van Ingenille, KAVAlle, DocPointille elokuvista; suurkiitos ja kumarrus The Five Corners Quintetille kaikista näistä yhteisistä vuosista! Tulkaa pojat vielä takaisin.

Todellisuuden tarkistelua: DocPoint 2010

Loppusyksyn leffafestarit menivät kaikki ohi kaukomailla. Sitä suuremmalla innolla ja etukäteisfiilistelyllä odotan siis kuun lopun DocPointia (26.-31.1.2010), tänä vuonna jo kuusipäiväistä ja varsin laajaa dokumenttielokuvafestivaalia - Suomen suurinta, epäilisin. Tämä teksti kuuluu keskeisenä osana mainittuun etukäteisfiilistelyyn. Aloitetaan trailerista; kolmesta versiosta mielestäni hauskin löytyy täältä. (Joku reflektoi omia angstejaan kommentoiden sitä angstiseksi tekotaiteeksi, huomaan. Voi voi.)

 Murray Fredericks: Salt

Dokkareita, leffoja, dokumentaareja näytetään peräti 16:ssa eri sarjassa, mikä tuntuu ehkä hieman liioitetulta, niputtaa olisi voinut toisinkin. Lähes jokaiselle sarjalle on tosin löytynyt oma kommentaattori, mikä on ehkä ollut jaon tausta-ajatuksena. Esityssarjoja ja asiantuntija-artikkeleita voi selailla DocPointin sivuilla.

Leffojen kommentoinnin aika tullee myöhemmin, tässä vaiheessa on syytä tarttua kalenteriin ja alkaa väistellä päällekkäisyyksiä; kuusi päivää on lyhyt aika, etenkin kun leffojen lisäksi on tarjolla valtava määrä oheistapahtumia. Itse aion yrittää ehtiä ainakin Kiasman pihalle perjantaina 29.1. kohoavaan Tarinatelttaan, joka on Ylen Dokumenttiprojektin valtakunnallista, mielenkiinnon ja tsemppitunteita herättelevää Lönnrot 2017-hanketta.

Lainaus Ylen sivuilta: "Lönnrot 2017 -hankkeen tavoitteena on kerätä 

tuhat tarinaa Suomesta. Tarinoista muodostuu 100-vuotiaan itsenäisen 

Suomen kulttuurinen kokonaiskuva: mitä Suomessa asuvat ihmiset 

ajattelevat, tuntevat, kokevat ja pitävät tärkeänä." Ks. lisää linkin takaa.

Tarinateltan lisäksi aion astua Kiasman seminaarisaliin kuuntelemaan armoitetun asiantuntijan, Peter von Baghin luentoa dokumenttielokuvan olemuksesta, ja kenties käydä Painobaarissa kello kuuden ja seitsemän välillä; siellä järjestetään keskiviikosta lauantaihin ohjaajatapaamisia. Ja jee: avajaisklubilla tiistaina, Virgin Oil Co:ssa soittaa iki-ihana Vallilan Tango!

Mielenkiintoinen tilaisuus lienee myös Robert J. Flahertyn vuonna 1925 valmistuneen, Samoan saaren tatuointirituaalia dokumentoivan Moana-elokuvan screening: Flahertyn tytär Monica teki isänsä mykkäelokuvaan vuonna 1981 ääniraidan Samoan lapsuusmuistojensa pohjalta. Elokuvan esittelee ohjaaja, kuvataiteilija Sami van Ingen. Josta tulikin mieleen, että erinomainen appetizer DocPoint-viikolle tarjoillaan jo perjantaina 22.1. Orionissa, kun van Ingenin oma vanhan ja uuden yhdistelmäelokuva Just One Kiss - The Fall of Ned Kelly saa Suomen ensi-iltansa Niemisen & Litmasen livesäestämänä. Kyseessä on uusi (sanan kaikissa merkityksissä) tulkinta maailman ensimmäisestä pitkästä elokuvasta (The Story of the Kelly Gang, 1906), ja tärkeä osuus van Ingenin kuvataiteellisesta tohtorintyöstä Kuvataideakatemiaan. Tähän tapahtumaan (12/10 euron) liput onkin jo varmuuden vuoksi hankittuna - KAVAn nettikauppa palvelee.

Moana

Moanan lisäksi muita DocPoint -leffoja, joihin olisi ehdottomasti saatava liput: avajaiselokuva Miesten vuoro, Lapsui&Lehmuskallion uusi elokuva Maan muisti, Virpi Suutarin Auf Wiedersehen Finnland, ja ystäväpiirin miehiä suuresti innostava Kill the Referee.

Olenhan sitä itsekin joskus miettinyt: miltä tuntuu erotuomarista itsestään

valta ja sen tuoma vastuu; määritteleekö se koko elämän? Elävätkö pahassakin

pelossa ja valvontakameroiden takana? Kill the Referee sen kertonee.

Ja lopuksi se tärkeä, käytännön pointti: DocPointin verkkokauppa aukeaa maanantaina 18.1.2010. Ei kannata myöhästyä. (Toivotaan että kauppa kulkee jouhevammin kuin R&A:n alati kaatuilevassa verkkosysteemissä.)

Nähdään elokuvasalin intiimissä pimeydessä, ja ruoditaan kokemuksia helmikuussa. Omat tärpit olisi oikein tervetulleita kommentti-toiminnolla!

P.S. Meinasi unohtua! Yle Teeman DocPoint-lauantai on huomenna. Oivaa. 

Reality check, check!

So I missed all the film festivals in November, being abroad. All the more reason to get hyped up about DocPoint, the documentary film festival in the end of the month (Jan 26-31). It is, I believe, Finland's biggest documentary festival, and confusingly extensive this year.

I plan to enthuse over it a little now. Let's start with the trailer. The funniest one is in Finnish, watch it here. The lines go something like: "You, cashier in Kamppi. Why did you wish me 'good day' when it was already evening? How about a little attentiveness!?"

DocPoint 2010 screens films in 16 different seria, which seems a little exaggerated. They have however found relevant commentators for each series, which probably explains the decision. You can browse the seria, movies and expert articles on the programme page.

The Two Horses of Genghis Khan (Mongolia/Germany) is screened in

the Winners and Bestsellers series

We'll review the films later; what's urgent now is to practice some skillful schedule planning in order to avoid overlaps. Six days is not that long a time, especially when in addition to the films the festival features numerous other related events and happenings. (And some of us go to work, too.)

Many of the related events are held in English, including most of the Meet the Directors hours at Painobaari, 6-7 pm from Wednesday to Saturday. You can also step inside the Story Tent in front of Kiasma Museum of Friday, and dancing some tango, humppa and jenkka to the live music of the super sympathetic Vallilan Tango at the festival's opening club on Tuesday comes oh-so-highly recommended!

Among the likely more original screenings of the festival is Robert J. Flaherty's 1925 documentary Moana, to which his daughter Monica has created the sound environment as late as in 1981, based on her childhood memories from the Samoa island on which the documentary was shot.

Other must-sees, for me, include Finnish Virpi Suutari's Auf Wiedersehen Finnland, and the opening film Steam of Life ('Miesten vuoro'), which shows us Finnish men in sauna - can you get any closer to the core? Luckily it's subtitled so that non-Finnish speakers can also get the presumably insightful lesson. Male friends are very enthusiastic about the Swiss-Belgian football documentary Kill the Referee. I could list a hundred more interesting films, but you might as well browse through them by yourself, since we all have our individual interests.

(All the films I've mentioned, as well as most of the others, are subtitled in English.)

It's not like I haven't wondered myself: How does it really feel to have that

much "power"? Are they scared, do they live behind gates and control

cameras? Kill the Referee is screened on Thursday and Saturday.

And finally, a crucial piece of information: the web sale of tickets opens on Monday the 18th. Don't be late, as most films only have one screening and the expected hits two at most.

See you in the intimate dark of the theater; hopefully some reviews after the festival will appear in the shape of blog comments, and I'll try and share my experiences in early February as well.

Omalla Areenalla

Ottamatta toistaiseksi mitään kantaa Yle-maksun loppumattomaan tarinaan, haluaisin nopeasti liehutella Yle Areenan sinivalkoista lippua. Kenties juuri tuon em. tulenaran ja lojaliteetteja tarkistavan, hyvinkin julkisen keskustelun takia Areenalla julkaistaan nyt niiiiiin paljon hyvää ohjelmaa, että sitä melkein toivoo sairastuvansa jotta voisi hyvin omatunnoin klikkailla menemään, ulkomaailmasta piittaamatta.

Akuuteimmat ensin: jos missasit Suomen Oscar-ehdokkaan tv-ensi-illan maanantaina, niin sinulla on vielä 4 päivää aikaa katsoa se tietokoneeltasi. Postia pappi Jaakobille -elokuvaa oli hehkuteltu niin vuolaasti että meinasin ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana hermostua sen verkkaisuuteen, mutta hitaus ja pienieleisyys ottivat sitten kyllä jälleen kyytiinsä ja lopussa olin ihan tyytyväinen rajalliseenkin pitkäjänteisyyteeni. Erityiskiitos itsekriittisyydestä leikkausvaiheessa - tunti ja 15 minuuttia oli täydellinen kesto. Niin monet elokuvat ovat nykyään ihan selkeästi liian pitkiä, mikä on vähän sääli sillä siinä missä "extended version" on aina mahdollista julkaista jälkikäteen, en kuitenkaan usko lyhennettyjen versioiden purevan yleisöön juuri muualla kuin lentokoneissa jossa valinta ei ole katsojan.

Loppiaisena Yle esitti erinomaista kotimaista dokumenttielokuvaa. (Kiinnitin muuten DocPointin nettisivuilla huomiota sanan 'dokumentaari' käyttöön. Jos niin keskeinen dokumenttien levitys- ja esittelyinstanssi sitä on päättänyt käyttää, niin on sitä varmasti ainakin hetki mietitty. Otan koekäyttöön itsekin tästedes.) Kansakunnan olohuone sai meidän olohuoneen kotikatsomon vuoroin täysin hiljaiseksi, vuoroin hymyilemään neljällä suulla suopeasti. Ja miettimään monia henkilökohtaisia asioita, mm. omaa ajankäyttöä, ja sitä että liikenisikö siitä muutama hetki aina välillä maan tuhansille yksinäisille vanhuksille. Mietimme myös, kuinka niin laajasta kuvamateriaalista voi todennäköisesti rakentaa lukemattoman määrän erilaisia ja silti koherentteja "tarinoita". Tekijöiden valinnat tuntuvat kyllä oikeilta.

Reilun tunnin pituista dokumentaaria näytetään Areenalla vielä 6 päivää - kiirehtikää ihmeessä katsomaan se!

Ja sitten teille mahdollisesti myöhässä lukijoille, jotka klikkaatte tekstiä yli kuuden päivän kuluttua: Areena on ihan paras tapa seurata ihan parasta uutta suomalaista sarjaa Parasta Aikaa. Se on mitä onnistunein "lämminhenkinen perhekomedia" - yleensä amerikkalaisten ja norjalaisten yksinoikeus - ja henkilöhahmot ovat ihanan uskottavia ja tilanteet vain hieman, juuri sopivasti aidosta kärjistettyjä. Kaikkein kivointa: esiteini-ikäiset tytöt ovat, muistaakseni ja tietääkseni, ihan tosi aitoja. Tästä on kiittäminen sekä näyttelijöitä, käsikirjoittajia että varmaankin myös ohjaajaa. On nimittäin jo pitkään harmittanut se stereotypioiden kautta tapahtuva murrosikäisten dissaaminen, johon varsin monet erilaiset dramatisoinnit on sortuneet. Olisinpa itse vielä yläasteella jotta voisin tarkistaa olenko oikeassa. Parasta aikaa -jaksot on nähtävissä Areenassa kuukauden ajan, 1. jakso vielä 18 päivää. Kolmas jakso tulee telkkarista tulevana lauantaina klo 19.10.

Lisäksi Areenalla voi kuunnella ohi menneitä radiolähetyksiä ja uutisia, ja katsoa kaikki muutkin lempisarjat: Kotikadun, Karjalan kunnailla, Satuhäät, Miitta-tädit, Kotikatsomot ja Dokumenttiprojektit... Turha näitä tähän on listata, menkää sieltä katsomaan!

Klikkaan tekstin lopettamisen kunniaksi tästä itsekin Toisia naisia -minisarjan ekan osan käyntiin. Kiitos Yleisradiolle.

P.S. No jos nyt kuitenkin jotain siitä Yle-maksusta; tai lähinnä haluaisin todeta sen herättämästä keskustelusta kaksi asiaa. Yhtäältä on mukava saada syventyä "uutiseen" niin monesta näkökulmasta - ei löydy median edustajaa tai poliitikkoa jolla ei olisi asiasta mielipidettä sekä ilmeistä janoa se julkisesti ja osallistua keskusteluun median kriisistä/uudesta murroksesta/journalismin uskottavuudesta.

Esimerkkeinä tästä toimivat nyt vaikkapa verrattoman Kanava-lehden numerossa 8/2009 julkaistut artikkelit, Uuden Suomen lukemattomat uutisoinnit ja (olemattomassa suodattamattomuudessaan hieman raivostuttavat) keskustelut sekä näkökulmat) sekä tietysti kaikki välinelajiensa suurimpien edustajien uutiset, nuo viralliset totuudet.

Toisaalta, se toinen asia, pieni närkästyksen sivuääni: onko syytä pitää itseään harhaisena, jos edellämainitun keskustelun jokapuolisuus  näyttäytyy ei-median edustajan silmissäni hieman itsekeskeisenä? Ilman syyttäviä sormia haluaisin toivoa, että ylemaksukeskustelun jyvät eroteltaisiin akanoista ja osa palsta- sun muusta julkisesta mediatilasta annettaisiin takaisin muille aiheille. Sillä niitähän piisaa.

Eniten tietysti sopii toivoa rohkeaa ja mahdollisimman useaa kansalaista hyödyttävää uutta rakennetta, joka pysyisi perässä uudessa murroksessa ja verottaisi kansalaisia välineistään oikeudenmukaisesti.

Ensimmäisistä ja kolmansista, sydäntä raastaen

Vanha haave dokumentaristin urasta on tänä lauantaina taas herännyt sohvaan käpertyneeseen mieleeni. Yle Teema esitti parin vuoden takaisen dokumenttielokuvan irlantilaisesta runoilijasta, joka on löytänyt privaatin paratiisinsa Nepalin Katmandusta. Avoimesti homoseksuaalinen, iirinkielinen runoilija Cathal Ó Searcaigh kutsuu ohjaaja Neasa Ní Chianáinin, hänen runouttaan vilpittömästi ihailleen naisen, tutustumaan Katmandun kotiinsa ja runoilijan moniin ystäviin / avustuskohteisiin, kirkasotsaisiin nuoriin nepalilaispoikiin joiden elämää Cathal on auttanut monin eri tavoin.

Voi että dokumentti onkin hienosti rakennettu! Voi miten hämilleen se katsojan saakaan. Monet palkinnot ja syystäkin suuren mediahuomion saanut dokumentti Fairytale of Kathmandu kuvaa kauniisti mutta viiltävästi eroa ensimmäisen ja kolmannen maailman välillä, ja samalla onnistuu kertomaan paljon rakkauden ja hyväksynnän etsimisestä. Kaikki kiteytyy kysymykseen hyväksikäytön määritelmästä, kai. Ja uusin silmin näkemisestä. Tästä voit katsoa pätkän elokuvasta.

Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole tehdä elokuva-arvostelua, tai edes kertoa siitä, vaan kehoittaa sinua ja teitä kaikkia katsomaan se. Tunti elämästä hyvin käytetty. Lopussa sydän on kyllä särkynyt.

Elokuvaa ei harmikseni voi näköjään katsoa Yle Areenassa, ainakaan tällä hetkellä, joten jäätte oman aktiivisuutenne varaan. Teeman Kolmas ulottuvuus -sarja on muutenkin huomionarvoinen, luvassa hienoja dokumentteja myös marraskuussa, ja näköjään osan niistä voi katsoa Areenassakin. Kyllä tästä laiskanpulskeasta elämästä, muka-kiireestä ja vähäpätöisistä asioista ahdistumisesta, on hyvä aika säännöllisesti yrittää herätä. Ja muistaa miten tärkeä asia ovat ihmisen perusoikeudet.

Idoleidensakin jalustoja on hyvä säännöllisin väliajoin kokeilevasti heilutella.