Joululeffojen Top 5 tänään

1. Love, Actually (Iso-Britannia, 2003)

2. Home Alone 1 & 2 (Yhdysvallat, 1990 & 1992)

3. Un Conte de Noël (Ranska, 2008)

4. Kolme viisasta miestä (Suomi, 2008)

5. Rare Exports Inc. (Suomi, 2003, alla)

"Kirjava kesäinen Kiesus"

Joulun ohella juhannus on lempijuhlani. Molempien kokemiseen liittyy aina vähintään mielessä, ja usein myös käytännössä, perinteet joita molemmat merkkipäivät ovat ihanasti tulvillaan. Näin juhannuksen alla palasin taas niistä lueskelemaan.

Juhannus, joka on vanha ääntämismuoto Johannes-nimestä, eli lounaissuomalaisittain mittumaarja tai mettumaari - keskikesä - on vanhastaan ollut kukkien ja tuoreiden lehvien juhla.

Kautta maan on ollut ja on edelleen monin paikoin tapana pystyttää koivuja porraspäähän kahta puolta ulko-ovea. Länsi- ja Pohjois-Suomessa on tehty pihalle nuorista koivuista myös erityisiä lehtimajoja eli tarhoja. Eräässä vanhassa Luvialta saadussa muistiinpanossa sanotaan: "Talo kaunistetaan lehtimajoilla ja kukkaisseppeleillä, kahvi juodaan lehtimajoissa ja ollaan iloisia suven suloisuudesta, nuoret ja vanhat kiittävät Jumalaa hänen hyvyydestään."

Huoneiden lattioille on ripoteltu lehtiä, tavallisimmin lujia ja raikkaita haavan- ja pihlajanlehtiä, jotka saivat avaran pirtin puhtaaksi pestyn, puunvalkoisen lattian tuntumaan värikkäältä matolta, josta nousee kesän parhaan kasvukylläisyyden väkevä aromi sekoittuen lattian puhtauden ja ikkunasta tulvivan ulkoilman raikkauden henkeen.

Merkittävin juhannusaattoillan tapaus on koko Itä- ja Pohjois-Suomessa ollut kokon polttaminen. --- Monella kylällä oli vakituinen kokkokallio, -aho tai -mäki, jonne kokkotarpeet tuotiin jo päiviä ennen. Karjalan kannaksella, jossa rakennettiin kirkontornimaisia kokkoja, rakennustyöt aloitettiin jo pari viikkoa aikaisemmin. Polttamisesta siellä muodostui suuri kansanjuhla lauluineen ja tansseineen. Tukiriukujen palamisesta katsottiin kylän tyttöjen naimisiinpääsymahdollisuuksia. Jos riukuja jäi puoleksi palaneina pystyyn, jäi kylään vanhojapiikoja. Savossakin yksityisen talon kokolla seurattiin napapuun kohtaloa talon tyttären kohtalona. Jos se paloi ja kaatui, häät tuli.

Juhannus oli muutenkin lemmentaikojen yö. Kokolta palatessa naimakuntoiset ja -haluiset tytöt vierittelivät itseään alastomina poikatalon ruispellossa, niin että yökaste tarttui ihoon. Siitä lempi nousi myös poikiin. --- Kun vihdoin käytiin nukkumaan, tehtiin varsin monenlaisia kokeita, jotta yöllä olisi nähnyt unissaan sen oikean. Tyynyn alle pantiin joko nelilehtinen apila, yhdeksällä heinällä sidottu kukkaseppele, Maarian kämmekkä, saunavasta ilman sidettä, virsikirja, kupariraha, tai käännettiin vasemman jalan sukka nurin.

Tulevan sulhasen haamunkin saattoi nähdä, jos keskiyöllä kiersi kolmasti saunan ja katsoi sitten luukusta sisään, tai kiersi kaivon, tietyn ruispellon, pohjoiseen virtaavan lähteen, jne. Tällöin sulhasen haamu tuli vastaan, ja tytöllä piti olla jotakin käteen annettavaa, muuten kävi huonosti. Myös lähteestä näki ylkänsä, jos kurkisti sinne alastomana kello 12 yöllä, samoin jos istui koskessa vesikivellä vain oljenkorsi vyönä.

Siitä vaan valitsemaan, tytöt! Otteet ovat Kustaa Vilkunan kirjasta Vuotuinen ajantieto, joka kerää yhteen suomalaisia merkkipäiväperinteitä ja niiden eri versioita. 

Tänä juhannuksena aion itse erityisesti ajatella neljää vuodenaikaa, ja miten ne mahdollistavat keskikesän juhlimisen niin vilpittömin sydämin ja mitä ilmeisimmin vuosisadasta toiseen. Moni viettää edelleen juhannuksen maaseutumaisemissa. Koska kansanperinteet ovat yhteistä perimää, olisi mielestäni kuitenkin korkea aika vakiinnuttaa kaupunkeihin jääville urbaani vaihtoehto mm. ruispellolle. Parkkipaikka? Saunan voinee korvata vaikka ostarilla, ja lähteitä löytyy kyllä, kun käyttää mielikuvitusta.

Hyvää juhannusta 2011!

For Women and their Rights

Does reality shape language, or the other way around? Does the answer to previous question make a difference to how language is related to gender equality? Yes it does.

One way of elaborating could be to read what I have copied below: a unique instance of language organized into incredible, terrible beauty and sense by one of my favorite poets.

"What Language Did" by Eavan Boland

The evening was the same as any other.
I came out and stood on the step.
The suburb was closed in the weather

of an early spring and the shallow tips
of washed-out yellows of narcissi
resisted dusk. And crocuses and snowdrops.

I stood there and felt the melancholy
of growing older in such a season,
when all I could be certain of was simply

in this time of fragrance and refrain,
whatever else might flower before the fruit,
and be renewed, I would not. Not again.

A car splashed by in the twilight.
Peat smoke stayed in the windless
air overhead and I might have missed: 

a presence. Suddenly. In the very place
where I would stand in other dusks, and look
to pick out my child from the distance, 

was a shepherdess, her smile cracked,
her arm injured from the mantelpieces
and pastorals where she posed with her crook.

Then I turned and saw in the spaces
of the night sky constellations appear,
one by one, over roof-tops and houses, 

and Cassiopeia trapped: stabbed where
her thigh met her groin and her hand
her glittering wrist, with the pin-point of a star.

And by the road where rain made standing
pools of water underneath cherry trees,
and blossoms swam on their images, 

was a mermaid with invented tresses,
her breasts printed with the salt of it and all
the desolation of the North Sea in her face.

I went nearer. They were disappearing.
Dusk had turned to night but in the air—
did I imagine it?—a voice was saying: 

This is what language did to us. Here
is the wound, the silence, the wretchedness
of tides and hillsides and stars where

we languish in a grammar of sighs,
in the high-minded search for euphony,
in the midnight rhetoric of poesie.

We cannot sweat here. Our skin is icy.
We cannot breed here. Our wombs are empty.
Help us to escape youth and beauty.

Write us out of the poem. Make us human
in cadences of change and mortal pain
and words we can grow old and die in.

I could think about this poem for days without sleep. With it, I am wishing a great and hopeful international Women's Rights Day to everyone, irrespective of gender!

A few more, for those who felt what I feel.

2011 Anticipations Vol. 2

Happy this year! Time to add a third line to this blog's year-tracking blogroll... Having experienced a wonderful, high-spirited turn of the year, and consequently caught some kind of a wicked flu to balance the amount of cheerfulness in my life I guess, I'll continue my list of things I'm looking forward to this year. (I've almost beat that flu and the sun is shining brightly right to where I am sitting, so I am most cheerful and expectant again.)

This flu jumped right between me and my gallery tour plans, so I missed that Markus Kåhre's exhibition. Luckily there's still time to catch the other two mentioned in the previous post. Another exhibition that I am very much looking forward to is Terike Haapoja's next solo exhibition in Gallery Kalhama & Piippo, 11.2.-6.3.2011. Her art is truly multidisciplinary, multimedia, and multi-many more things – some of the most insightful works I have encountered in a while. I am not familiar with the works of the coming exhibition, though, but was impressed with her previous exhibition in 2008. As she is preparing her doctorate for the Finnish Academy of Fine Arts, I predict there is some continuity in these shows that form major parts of that doctorate. If you want to learn more about Terike Haapoja's work, provided you know Finnish, here is a link to a text about her previous exhibition by critic Otso Kantokorpi; it is the latter text on this page.

A detail from Terike Haapoja's 2008 exhibition Suljettu joukko - avoin kesto. 

Picture from Gallery Forum Box's website.

Okay, that was a lot more advertisement for something I have not yet seen myself, than I usually deem appropriate. Let's hope the exhibition meets my expectations. By the way, in between these Anticipations, I have organized that visit to Turku 2011. In addition to the co-exhibition of Eija-Liisa Ahtila and Isaac Julien, we will see Anna Karenina in Turun kaupunginteatteri - a play I was afraid I would miss as it was sold out for so long. There appears to be tickets available to most of its additional spring shows, and even if you could not find many happenings to your taste in the official Turku 2011 programme for your chosen theatre date, there is still an awful lot of sympathetic places and things to see. If in doubt, do check my older Turku-post, one of the very first posts in this still-searching blog.

What else, 2011? Books? Lately I have had way too little time to read non-research-related literature. With a stack of books from 1866-2010 awaiting, exploring the coming treats in publishing is misguiding at best. Before any newer masterpieces, I intend to get lost in Crime and Punishment (1866) – my current read, in preparation for its dramatization in Ryhmäteatteri in February – and J. G. Farrell's Troubles, a novel depicting the troubled 1919 Ireland, that recently won the "Lost Man Booker prize of 1970" in retrospect. 

I have contemplated reading Jonathan Franzen's Freedom, labelled among Books of the Year in many an American medium. A fellow novel-devourer says this book is one of the best he's ever read – and he has read plenty – but recommends reading Franzen's previous work Corrections first. I have not been convinced I want to read another white American literary intelligent's woes of the state of the nation and its middle class, especially in such lengths. But this was before I read an essay about Franzen and American avant-gardism in the most recent Parnasso magazine by Tommi Melender. I hold Melender in high regard after reading (this far only) his recent novel Ranskalainen ystävä. Melender does not necessarily hold Freedom in too high a regard: he appears disappointed in its conventionalism, maintaining the novel is built on the same premises as the classics of the 19th century: psychological character depiction and linear plot development, entirely ignoring the inventions of both modernism and postmodernism. The obvious next step in the essay is where he gives me his cue – comparing Freedom to Tolstoy's War and Peace (and only if this is your first or second visit to my blog can you have missed the fact that I admire War and Peace to the point of uncriticalness...). Consequently, I have found the same comparison from the heart of numerous reviews of Franzen's book – apparently there are in fact numerous direct allusions to Tolstoy in the novel (which makes me wonder whether Mr. Melender's argumentation hasn't been slightly superficial?). In any case: I think it has been decided. Must read Freedom (and Corrections?) in 2011.

 Wow, I am afraid that last section on Freedom got out of hand to the point where virtually no-one aside from Franzen or Melender fans has had the stamina to get through it. Better call it a day and proceed from words to action: with the last moments of precious daylight I will return to young Raskolnikov and the last Christmas chocolates. Hopefully, I will return to most works discussed here before we've arrived at 2012.

P. S. I'm very happy to receive other noteworthy suggestions for the 2011 agenda!

P. P. S. Two more things about Freedom: it will be published in Finnish translation by Siltala next fall, and apparently its movie rights have been sold already, too.

Joulufiilis tulee, ota koppi!

Eipä tässä paljon hauskempia ja taidokkaammin tehtyjä kotimaisia lyhytelokuvia ole tullut nähtyä, kuin jo-legendaariset Rare Exports Inc ja Rare Exports 2 - Safety Instructions. Elokuvain kulttisuosio on yhdistänyt meidät maltillisesti maallistuneet, ja leffat ovat lähteneet maailmalle, varmasti tuhansissa sähköposteissa, ulkomaisten ystävien täydellisinä joulutervehdyksinä.

Vasta valmistunutta koko illan Rare Exports -leffaa näytetään suurelle yleisölle ensi kertaa tänään, R&A-festarin yllätyselokuvana. Kihisen kateudesta, mitäs menin ostamaan liput (Untitled)- ja Kiertue-elokuviin. Kolmanteen ei taivu.

Lohduttelen itseäni toteamalla, että leffa toiminee parhaiten sitten joulun alla, kun laatikko-, lahja- ja joululauluhuuma meinaa keittää yli. Silloinhan on just hyvä hiljentyä elokuvan ääreen, ja antaa isolla kädellä kyytiä jouluun liittyville sinänsä ihanille ja tärkeille tunnearvoille, joiden varassa kyseinen elokuvakin lopulta keikkuu.

Ennen joulua leffan näkee myös yleisö Yhdysvalloissa. Kiihkeitä reaktioita odotellessa...

P. S. Ai et ole nähnyt niitä lyhäreitä? Äkkiä YouTubeen!

Kevätjuhlan tuntua

Nyt on pakko puffata muutamaa näyttelyä, joiden tekijöiden nimet tulevat takuuvarmasti tulevaisuudessa täyttämään lehtiesi sivut, tämän blogin satunnaiset postaukset, säätiöiden palkintolistat, mielenkiintoisimmat kahvipöytä- ja baarikeskustelut ja kenties lopulta vaikkapa koko Kiasman etuseinän:

Kuvataideakatemian lopputyönäyttely Kuvan kevät, Taiteen talossa sekä KuvAn gallerioissa Helsingissä 12.5.-6.6.2010. Avoinna joka päivä 11-18.

Taideteollisen korkeakoulun Masters of Art - Aistien kaupunki 2010 -näyttely Elefanttikorttelissa Aleksanterinkadulla, 12.5.-13.6.2010. Avoinna ti-pe 10-18, la-su 11-17.

Näitä ei siis kannata jättää väliin! Tarkoitukseni oli ensin vierailla itse uudemman kerran Kuvan keväässä ja ensimmäisen kerran Masters of Art (eli MoA) -lopputyönäyttelyssä, ja vasta sitten kirjoittaa niistä. Vaan aika käy vähiin! Täytyy - levittää - tietoa.

Tuuli-Anna Viitanen: Peili peilissä

20 x 40 cm, lyijykynä paperille

Toukokuun lopulla elämä on juhla. Allekirjoittanut ainakin herkistyy aivan vaivattomasti edelleen yläasteen juhla-/jumppasalin, Suvivirren, sireenien ja kesämekkotunteen muistelemisesta. Kevätjuhlariemu kulminoitui omiin, lähes taianomaiselta (varsinkin näin retrospektissä) tuntuviin ylioppilasjuhliin, ja jotain siitä oli jäljellä vielä yliopistosta valmistuessanikin. Nykyään tuota kepeää kaikkivoipaisuuden tunnetta voi edelleen koettaa tavoitella sukulaisten ja ystävien erilaisissa valmistujaisjuhlissa. Näiden keväisten tunnetrippien eli kevätjuhlien lomaan en keksi tämän hetken helteisessä Helsingissä sopivampaa teematekemistä kuin taiteen yliopistojemme lopputyönäyttelyiden kiertäminen. Tänäkin vuonna uusi taide on kivasti ripoteltu ympäri kantakaupunkia, oiva pyöräretken paikka siis.

Kuvataideakatemiassa kukitettiin 40 uutta kuvataiteen maisteria Kuvan Kevät -näyttelyn avajaisissa viime viikolla. Töiden joukossa on ihania, häiritseviä sekä vaikuttavia töitä neljässä eri lokaatiossa, paljon maalausta, aika vähän valokuvaa, yllättävän suuri määrä installaatioita ja sekatekniikka erilaisin reseptein. Kierros kannattaa aloittaa itse Kuvataideakatemiasta, Hämeentien varrelta (Kaikukatu 4, sisäpihalla keikkapaikka 6. linjaa vastapäätä): koulun tiloihin on ripustettu kymmeniä hienoja töitä, ja auditoriossa pyörii Riikka Kuoppalan upea elokuva Palavan kaupungin alla, jota ei ainakaan kannata missata. Oivan lounaan saa muuten taiteesta vaikuttumisen lomassa koulun kasvis-lähi-luomuruokaravintolasta, jota olen tainnut mainostaa jo joskus aiemminkin. Opiskelijoille mausteinen ja runsas lounas kustantaa sen Kelan tukeman 2,60, muille muistaakseni femman. Money well spent.

KuvAn muut galleriat löytyvät Kasarmikadulta ja Lönnrotinkadulta, lisäksi Sturenkadun ja Kirstinkadun kulmassa sijaitsee Lasiboksi jossa Heidi Saramäki toteuttaa kollektiivista animaatiota joka keskiviikosta sunnuntaihin koko kevätnäyttelyn ajan, eli 6.6. asti, klo 16-19. Kuvan keväällä on omat nettisivut, joiden ehkä kiintoisinta antia ovat neljän valmistuvan maisterin blogit kevään varrelta.

Lotta Ingman: Élodie

110 x 130 cm, öljy kankaalle

TaiKin Masters of Art - Aistien kaupunki 2010 -näyttelyssä en tosiaan vielä ole itsekään ehtinyt käydä, joten en voi kuin suositella menneiden vuosien perusteella lämpimästi. Ei se ole mikään turha sanonta, että näistä näyttelyistä erottuvat jo edukseen tulevaisuuden tekijät. KuvA toi viime vuonna lopputyönäyttelyn takaisin omien seinien suojaan, TaiK puolestaan on lähtenyt liikkeelle Arabiasta ja kokeilee tänä vuonna näyttelyn järjestämistä stadin ytimessä, Elefanttikorttelissa Senaatintorin kupeessa.  Korttelin kerroksiin on saatu mahtumaan 81 uuden taiteen maisterin opinnäytteet. Tänne taidan ehtiä jo ensi viikolla, näyttely on esillä 13.6. asti.

Nämä näyttelyt ovat täydellinen resepti etenkin ns. huonosta taideitsetunnosta kärsiville. Jos olet harmillisesti elänyt siinä harhaluulossa ettet ymmärrä nykytaidetta (tai muotia, tai muotoilua), lähde ihmeessä liikkeelle ja astu lopputöiden eteen mieli tyhjänä. Mitään ei voikaan, eikä varsinkaan tarvitse "ymmärtää", tärkeintä on antaa nähdyn vaikuttaa ja omien ajatusten kulkea puuskittain itsensä ylitse. Tekisi miltei mieli jatkaa: kuin toukokuinen etelätuuli! Mutta karsitaan liian kököt metaforat... Malja taiteelle!

Susanna Mannerin lopputyö TaiKin kuvataidekasvatuksen ohjelmaan. 

Kuva: Sanna Haverinen.

Not just any of those 364 days

 This charming opening picture is from the website of The Feminist Association Unioni

Next Monday is the International Women's Day. I've found I have two opinions that are seemingly opposed but in reality actually quite well in line.

Brought up to embrace the smart, the bright, the right kind of world view and notion of equality, and having rolled the gender questions around in many different contexts, I am genuinely happy that such a tradition exists. But at the same time I think we might be ready to try on Equality 2.0, where men would get their own day, too. That's equality for you, ladies and gentlemen. Don't you agree?

Possibly the coolest cartoonist in the world is Swedish Nina Hemmingsson (check her Myspace). In this picture: "Welcome to today's seminar, surely we'll proceed just like we usually do, so that you with penises get to speak a little more, while you without one get interrupted more often. Allrighty, let's roll."

Like the DocPoint film selection this year already kind of  showed, this decade it might be Miesten vuoro, the men's turn. And don't you go thinking now that I am ignoring the age-old oppression and gender inequality which comes as close to being a fact as it is possible for any historical material - but it's hardly the bulk of today's men that are to be blamed? By now, everyone should get treated in exactly the same way as anyone else, irrespective of their gender or sexual orientation. I want equality and I want it in everything, full stop.

While we keep that in mind, there's no reason not to celebrate Women's Day as a gained benefit of sorts.  This goes for all human kind - no gender reservations. Here are a few suggestions:

Disney's freshest,  The Princess and the Frog, with original voices of course. The fact that they are showing it at 9pm proves my point: they are movies for the entire family, whether you already have one or not is utterly irrelevant!  I've heard that this one - quite unsurprisingly coinciding with the industry's first African-American heroine - has all that jazz in it, spicing up the eternal moral lesson.

Projektori theatre festival in Q-teatteri; on Monday you can watch Ari-Pekka Lahti's and  Juha Luukkonen's play Ihmeellinen armo ('the amazing grace'). Allusion to Women's Day might be a bit far-fetched, but they only show the festival productions three times per play, so it's time to act.

Them Bitter Virgins

For people of leisure: nothing fits the day's agenda better than the wonderful cabaret ensemble Kitkerät Neitsyet (the Bitter Virgins) with their special Women's Day programme in Itäkeskus' Stoa, at 1pm.

Since Monday nights usually don't equal a vibrant gig night, the evening could perhaps be best spent in the company of a good book. To celebrate the day's occasion, I encourage everyone to find a copy of one of the first emancipated works of feminist fiction, Kate Chopin's The Awakening from 1899 (!) is a superb work of fiction that has finally been translated also into Finnish (Herääminen, published by Faros).

If you'd rather flip through something that's doable with a shorter-to-short attention span, and if you're fluent in Finnish, have a look at the web version of Tulva, a kick-ass magazine published by The Feminist Association Unioni.

And who knows, some of the attitude might stick beyond midnight! Have an excellent Women's Day, everyone!

  Rokkia, rouvat!

  Tulva's list of women
  with rock and roll.

Perinteitä laskien

Hyvää ystävänpäivää, erinomaista laskiaista!

 Hiihtoretkeltä laskiaisaattona

Tarkistelen vuosi vuoden jälkeen tietyiltä faktaruutuystäviltäni miksi Palmusunnuntaita vietetäänkään, ja miten se Laskiainen lasketaankaan, ynnä muuta vuoden aikana helposti unohtuvaa. Mahtava ominaisuus ihmisissä tuo knoppitietomuisti, kuin ulkoinen kovalevy. Vuotuinen ajantieto sen sitten vielä vahvistaa: 

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä; se voi siten olla aikaisintaan 8. pnä helmikuuta, myöhäisintään 7. pnä maaliskuuta. --- Nykyinen nimitys laskiainen on saatu teonsanasta laskea: laskeutuminen paastoon, mitä paaston ajan lopussa on vastaamassa pääsiäinen: paastosta pääseminen.

Ja mehän laskettiin! Kenenkäs muun seurassa kuin ystävien, ja vaikka ystävänpäivä onkin amerikkalaista kulutusjuhlalle valjastettua hapatusta (ja muita kirpeän kyynisiä verbaalisia otsanrypistyksiä), niin ajatus on mitä arvokkain: muista ystävää! Vaikka omani ovat maailman kärkiluokkaa, on onneksi muillakin uskoakseni ainakin lähes yhtä hyviä, muistamisen ja yhteisen ajanvieton arvoisia.

Mäenlaskua ja lumifutista seuranneen saunomisen kohdalla tuli ainakin Arlan naisten puolella ehkä hieman mokattua. Näin ainakin em. Ajantieto laskiaissaunasta:

Saunassa ei puheltu, jotta kesä olisi saatu olla rauhassa hyönteisiltä. Kiusoitellen saunassa koeteltiin toistensa lujuutta puhumattomuudessa: heitettiin salaa kylmää vettä selkään tai tehtiin muuta koiruutta, varsinkin pojat tytöille [no tältä säästyttiin].

Sen sijaan tää meni oikein:

Iltanen syötiin [Pitkän sillan Himshikharissa] niin varhain hämärissä, että ilman tulen valoa saattoi pöydän yli erottaa laipiolaudat. Ruoassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa. --- esim. perunan syönti oli kiellettyä, tuli muka paiseita.

Laskiaisperinnekatsauksensa lopuksi Vuotuisen ajantiedon kirjoittanut K. Vilkuna toteaa, että erilaiset laskiaiseen liitetyt "menot ja katsomukset", jotka viittaavat usein erityisesti naisten töihin, eivät kyllä ole peräisin katolisesta paastonalkajaisjuhlasta, vaan ihan rehellisesti ja kotimaisesti ovat alkujaan kuuluneet 

ikivanhaan t y ö n j u h l a a n, pitkän vuotuistyön viimeiseen päivään, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi.

Jospa vaikka jotkut meistäkin olisivat edelleen, edes vahingossa eläneet vanhan agraari-Suomen syklien mukaan, ja voisivat katsoa aloittavansa huomisesta uuden vuoden ja elämänkierron. Kyllä kuulkaas nämäkin taustat on hyvä ja hauska olla tiedossa.

Tiistaina käymme kaikki tietysti vielä sitä varsinaista laskiaisjuhlaa viettämään, rokka ja pulla maistuvat pullahiirelle satavarmasti silloinkin. 

Ilmoittaudun tällä postauksella perinteiden uskolliseksi ikiystäväksi. Niin ja kallisarvoisten ystävieni.

Kaunis paluu kapitalismin vaikutuspiiriin

Koitan pitää eettiset kulutuskysymykset etäällä tästä pitkän hiljaisuuden rikkovasta, hennosta pikku postauksesta. Pidempiä ja syvempiä juttuja odotellessa ajattelin vihjaista muutamasta hyvästä kohteesta, johon voit vaihtaa väärää sarjaa olevat joululahja-astiat tai epämieluisat korulahjat, tahi käyttää lahjakortit. Nimittäin:

Stupido Shopissa on tuhansia vinyylilevyjä 25 % alennuksella soittimen onnellista omistajaa odottelemassa. Samoin paljon ale-CD:itä. Nettikauppa toimii yhtä lailla.

Kirjakaupoista kannattaa ehdottomasti etsiä Lionel Shriverin kirjaa Syntymäpäivän jälkeen, alkukielellä The Post-Birthday World. Pisteet muuten Avain-kustantamolle melko nopeasta käännöksestä, itse luin kirjan englanniksi. Päähenkilöistä kaksi on Lontooseen asettuneita jenkkejä, joten kielellä ja sen kiemuroilla on iso rooli henkilöhahmojen rakentamisessa - voin vain kuvitella miten herkullista ja haastavaa käännettävää romaani on ollut.

Syntymäpäivän jälkeen on äärimmäisen mukaansatempaava kirja yhdestä elämän tärkeimmistä asioista - juuri siitä, josta kertovat teokset usein leimataan chick-litiksi tai romansseiksi, vaikka siihen liittyvät suuret kysymykset niin usein asuvat aivan etualalla lähes kaikkien mielissä. Kyseessä on ihan kirjaimellisesti rakkausromaani. Tunnetta ja sen seurauksia sekä ilmenemismuotoja pohtii tarkkaavainen naiskirjailija; Lionelin analyyttisen ja reippaasti etenevän kirjan ansiosta pärjäsin 7 viikkoa ulkomailla (juuri ja juuri) ilman tyttökavereitani, kun ilman kirjaa olisin saattanut nääntyä ihmissuhdeanalyysien janoon... Kaiken kehun jälkeen on myönnettävä että olen samaa mieltä The Guardianin kriitikon kanssa kirjan tietyistä vioista, mutta lukekaa te ensin kirja, sitten vasta kyseinen arvostelu.

Juonesta teaseriksi sen verran, että päähenkilö on eri sympaattinen lastenkirjojen kuvittaja Irina McGovern, joka asuu Lontoossa pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa. Ensimmäistä lukua on vain yksi, ja siinä taustoitetaan Irinan ja Lawrencen ystävyys snooker-tähti Ramsey Actoniin. Seuraavia lukuja on aina kaksin kappalein: toinen kuvaa näiden kolmen elämää erään tietyn suudelman tapahduttua, toinen elämää sellaisena kuin se jatkui ilman tuota suudelmaa. Ah.

Ja viimeinen tapa tuhlata joulurahoja ja veronpalautuksia (ihan kuin ne ei olis jo mennyttä) on nuo useat loppumaisillaan olevat näyttelyt! Taidehallin Nuoret 2009 loppuu loppiaisena (allekirjoittanut aikoo paikalle vain päivää ennen, eli käykää tekin vaan ihan itse katsomassa tulevaisuuden nimiä), Picasso sai jatkoaikaa 28.1. asti, ja Kiasman Ars Fennicassa viedään myös viimeisiä (10.1. asti). Kiasmassa käydessänne tsekatkaa myös hyvältä kevennykseltä (?) kuulostava Pilvi Takalan The Trainee. Kiasman mukaan teos "perustuu kuukauden mittaiseen oleskeluun Kiasman yritysyhteistyökumppanin Deloitten toimitiloissa. Siellä alun perin normaalilta vaikuttanut markkinointiharjoittelija alkaa soveltaa omaperäisiä työmetodeja". Täytyy itsekin yrittää ennättää Kiasmaan. Ja teille joulurahattomille: Valokuvataiteen museoon pääsee ilmaiseksi vielä kaksi päivää!

Jos taas tahdotte edes jälkikäteen fiilistellä erilaista, kulutushysterian kasvua torjuvaa tapaa viettää joulu, niin katsokaa hyvät ihmiset dokumenttielokuva What Would Jesus Buy? Jospa vain kaikki katsoisitte sen ennen ensi joulua.