keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kaunokirjallisuus, jota kannattaa odottaa

Seuraa muutama sekalainen huomio ja todistus englanninkielisen kirjallisuuden maailmasta, inspiraationa eiliset viimeiset sivut ja uusimman TIME-lehden Books-osio, sekä eräs eilen jaettu kirjallisuuspalkinto. Lyhyesti siis, eilinen.

Luin eilen loppuun Jonathan Franzenin uusimman romaanin Freedom. Se ilmestyi kirjailijan kotimaassa Yhdysvalloissa vuosi sitten, jolloin toin uunituoreen painoksen ystävän pyynnöstä mukanani Union Squaren Barnes&Noble-kirjakaupasta. Luin itse ensin Franzenin aiemman kirjan, The Corrections (2001), ja nyt sitten tämän uuden järkäleen, jota odotettiin edellisen romaanin julkaisemisen jälkeen peräti yhdeksän vuotta. 

Olin yllättynyt, miten isosti kirjailija joka kuvasi ihmiskuntaa niin karsastaen ja pessimistisenä vuonna 2001 oli leppynyt yhdeksässä vuodessa. Voin hyvin kuvitella, että lasien vaihtaminen aiheutti monille uutta romaania odottaneille pettymyksen, mutta omasta mielestäni kirjan sanoma menee perille yhtä hyvin sopuisammankin maailmankatsomuksen saattelemana - kunhan ongelmat tunnistetaan ja niitä käsitellään, ja juuri tätä on suuri osa Freedomin 600 sivusta. Romaanissa viitataan usein Sotaan ja rauhaan; esikuvana se on selviö. Romaanissa vuorottelevat ihmissuhteiden ja perhedynamiikan kiemuroille omistetut osuudet ja  yhteiskunnallisten teemojen pallottelut. Käsitellyksi tulevat ajankohtaiset aiheet Israelin tukemisesta ekosysteemien haurauteen, ja etenkin valta, joka suuryrityksillä on yli koko amerikkalaisen, edelläkävijyyttään yhä epätoivoisemmassa tilanteessa puolustavan systeemin (think Occupy Wall Street).

Tänä samana vuonna jona itse tein tuttavuuteni Franzenin kanssa tehtiin Siltalalla hyviä kustannuspäätöksiä: molemmat romaanit ovat nyt saatavilla myös suomennoksina, Freedom aivan uunituoreena, kuten ehkä Hesaristakin toissa viikolla huomasitte (jostain syystä arvostelua ei löydy nettihesarista, eli en voi sitä tähän linkittää). The Correctionsia kannattaa etsiä nimellä Muutoksia. (Äiti tykkäsi ainakin, ja olen koettanut tuputtaa nyt muillekin jotta saisin keskustelukavereita.)

Johtui luullakseni muun muasssa Freedomin koukuttavasta rakenteesta, sen päähenkilöiden inhimillisyydestä joka oli täydellinen yhdistelmä erehtyväisyyttä ja (tosielämään kuitenkin, kuten todettu, ehkä hieman liian usein onnistunutta) oikeiden ratkaisujen lopulta-tekemistä, taustalla piilevästä Sota ja rauha -allegoriasta sekä Franzenin miellyttävästä kielenkäytöstä, että ikävöin kirjaa jo eilen illalla, kun viimeisen sivun lukemisesta oli kulunut vain kaksi tuntia.

Mihin siis tarttua seuraavaksi? Vaihtoehtoja on onneksi useita. Vaikka Booker-voittaja-hankkeeni ei olekaan varsinaisesti menestynyt (White Tiger on vieläkin kesken, enkä todellakaan ole päässyt lähellekää Rushdieta), on syytä mainita, että tämän vuoden voittaja valittiin eilen illalla. Julian Barnesin The Sense of an Ending kuulostaa kieltämättä peribrittiläiseltä, mutta 150 sivua tekstiä neljästi ehdolla olleelta kirjailijalta kiinnostaa. 

Lisää peribrittiläisyyttä, odotettua sellaista, tarjoilee epäilemättä Alan Hollinghurstin odotettu uusi teos The Stranger's Child. En ole ehtinyt etsiä muita kritiikkejä kuin TIME-lehden Lev Grossmanin näkemyksen (hän mukailee Katherine Mansfieldin tuomiota E. M. Forsterin kirjallisuutta: "perhaps slightly lacking in tea"), mutta Hollingurstin edellinen romaani, Booker-voittaja The Line of Beauty (2004) vakuutti minut aikanaan niin täysin, etten voi olla tämänkään kirjan suhteen etukäteen kovin skeptinen.

Ja ikään kuin kyseessä olisi laajempikin teema, haluan mainita vielä kolmannen kirjan jota yleisö on saanut odottaa niin pitkään että moni lienee luopunut toivosta: Jeffrey Eugenideen kolmas romaani on vihdoin valmis!  The Marriage Plot rikkoo hiljaisuuden, jota Eugenides on piinallisesti pitänyt yllä vuodesta 2002, jolloin rakastuin Middlesexiin ja ymmärsin (mielestäni) kymmeniä uusia kirjallisuuden mahdollisuuksia. Virgin Suicidesia en ole koskaan lukenut, ainoastaan elokuvana ihmetellyt, mutta Middlesexin maalaamat henkilöhahmot pysyvät matkassani varmaan aina. Pitäisiköhän muuten sittenkin lukea se ensin uudestaan...? 

Useampia suurten odotusten aiheuttamia pettymyksiä siis riskinä tulevaisuudessa, mutta toivotaan että käy kuten Freedomin kanssa, ja iloitaan siitä että valinnanvaraa todellakin on!

P. S. Franzenista vielä: luettuani nämä kaksi tulevaa klassikkoaan, olen ehkä liiankin kiinnostunut Franzenin omista perhesuhteista; täytynee seuraavaksi etsiä käsiin kirjailijan muistelmat The Discomfort Zone vuodelta 2007. Ymmärrätte kun olette lukeneet romaanit. Itse tutustuin Franzenin ensi kerran hänen päädyttyään TIME-lehden kansikuvapojaksi viime vuoden elokuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

hit statistics
Best DSL Providers